Ensimmäisen maailmansodan päättymisestä tulee sunnuntaina kuluneeksi sata vuotta. Sotaan oli kesällä 2014 lähdetty osin siksi, että sen kuviteltiin olevan sodista viimeinen. 1900-luvun myöhemmät tapahtumat ovat osoittaneet kuvitelman haurauden, ja uusia uhkia leijuu jälleen Euroopan yllä.
– Muutaman viime vuoden aikana on nähty uusien uhkien nousu – tai pikemminkin entisten paluu. Kohtaamme jälleen menneiden aikojen häiritseviä kaikuja voimistuneesta nationalismista suurvaltakilpailun elpymiseen, German Marshall Fund -ajatushautomon apulaisjohtaja Ian Lesser toteaa tuoreessa kirjoituksessaan.
Kaikki voi muuttua hetkessä
Lesser listaa kolme keskeistä asiaa, jotka ensimmäisestä maailmansodasta olisi hänen mielestään syytä oppia. Neljä ja puoli vuotta riehuneen suursodan opetuksista ensimmäinen on hänen mukaansa se, että vakaina pidetyt kansainväliset suhteet voivat osoittautua odotettua hauraammiksi.
– Vuonna 1914 eurooppalainen järjestys, joka kaikilta aikeiltaan ja tarkoituksiltaan oli silloin maailmanjärjestys, päätyi suhteellisesta vakaudesta täydelliseen romahdukseen muutaman viikon kuluessa, hän huomauttaa.
Jopa aggressiiviseen nationalismiin taipuvaiset poliittiset liikkeet olivat haastaneet perinteisten eurooppalaisten dynastioiden asemaa jo toistasataa vuotta. Taistelu siirtomaista oli osaltaan horjuttanut valtioiden välisiä suhteita Euroopassa. Sotateknisten innovaatioiden ja massa-armeijoiden liikekannallepanojärjestelmän luultiin toimivan vakauttavina tekijöinä ja pidäkkeinä suursodan syttymiselle. Toisin kuitenkin kävi.
– Kritiikitön itsetyytyväisyys on pysyvä riskitekijä kansainvälisissä suhteissa, Lesser sanoo.
Keskinäisriippuvuus ei estä sotaa
Maailmansodan toisena opetuksena Lesser nostaa esiin talouden ja konfliktin välisen häilyvän suhteen.
– Sotaa edeltäviä vuosia luonnehti korkea taloudellinen keskinäisriippuvuus ja suhteellisen rajoittamaton liikkuvuus yli rajojen. Tätä pidettiin laajalti vakauttava luovana tekijänä. Sodat eivät ”kannattaisi”, eikä niitä sen vuoksi käytäisi. Tämäkin käsitys osoittautui vääräksi, hän sanoo.
– Ajautuminen konfliktiin vuonna 1914 teki selväksi, että taloudellinen keskinäisriippuvuus ei ole vakauden tae. Sotienvälinen protektionismin sykli myös korosti taloudellisen nationalismin kykyä horjuttaa vakautta. Ensimmäinen maailmansota loi näyttämön taloudellisten, poliittisten ja viimein myös strategisten suhteiden heikkenemiselle. Se on oppitunti niistä vaaroista, jotka talouspolitiikan ja geopolitiikan yhteen liittämisestä seuraavat.
Euroopan strateginen merkitys ei katoa
Kolmannen sadan vuoden takaisen opetuksen teemaksi Lesser ottaa Yhdysvaltojen sitoutumisen Eurooppaan.
– Ensimmäinen maailmansota vahvisti Euroopan turvallisuuden ja Amerikan vallan välisen yhteyden. Yhdysvaltojen liittyminen sotaan vuonna 1917, amerikkalaisen rahoituksen merkitys liittoutuneiden sotataloudessa ja Washingtonin keskeinen rooli rauhan muotoilussa loivat kestävän strategisen linkin, Lesser arvioi.
– Se on side, joka on kestänyt eristäytymistä kannattavat paineet siitä yksinkertaisesta syystä, että Yhdysvaltojen sitoumukset Euroopassa ovat maan oman kansallisen edun mukaisia.