Shokki Pohjois-Koreassa: 15 virkamiestä yritti loikata

Viranomaisten kerrotaan pidättäneen osan loikkareista.

Peräti viisitoista pohjoiskorealaista virkamiestä on yrittänyt loikata. Harvinaisesta tapauksesta uutisoivan Radio Free Asian mukaan Pohjois-Korean turvallisuusviranomaiset yrittivät pysäyttää Kiinaan pyrkineet loikkarit ”hätäoperaatiossa”. Seitsemän loikkaria ehti kuitenkin ylittää rajan ennen kuin Samjiyonin lentokentälle lennätetyt agentit saavuttivat heidät.

RFA:n lähteen mukaan viidentoista virkamiehen ryhmä lähti Pjongjangista kohti Kiinaa uudenvuoden pyhien aikana. Heidän kerrotaan saapuneen rajan lähellä sijaitsevaan Pakcheol-lin kylään tammikuun 2. päivänä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Valtaosa heistä on korkeita virkamiehiä, lähde sanoo.

Hänen mukaansa loikkareiden joukossa on muun muassa Pohjois-Korean työväenpuolueen kirjuri, jolla oli mahdollisesti mukanaan salaisia asiakirjoja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Poliisiviranomaisena toimiva toinen pohjoiskorealaislähde kuvailee pidätysoperaatiota epätoivoiseksi. Hänen mukaansa agenttien lennättäminen paikalle on poikkeuksellista.

– Olen työskennellyt oikeusviranomaisena koko ikäni, mutta en ole koskaan kuullut, että lentokonetta käytettäisiin loikkareiden tavoittamiseen.

Lähde kuvailee viidentoista korkean viranomaisen loikkausyritystä erittäin noloksi Pohjois-Korean turvallisuusviranomaisille. Hän kertoo loikkareiden välttäneen kiinni jäämisen jakaantumalla kolmeen tai neljään ryhmään.

Mainos