Sijoittaako Venäjä aseita avaruuteen? Näitä epäillään tappajasatelliiteiksi

Venäjä on laukaissut neljä satelliittia, jotka eivät näytä olevan sitä mitä väitetään.

Yhdysvaltain asevalvontavirasto ilmaisi tällä viikolla huolensa kummallisesti käyttäytyvästä venäläisestä satelliitista ja Venäjän kehittämistä avaruusaseista.

Asevalvontaviraston apulaisvaltiosihteeri Yleem Poblete kertasi aseistariisuntakonferensissa Genevessä pitämässään puheessa Venäjän viimeaikaisia toimia. Pobleten mukaan Venäjä muun muassa kehittää aktiivisesti erilaisia satelliittien tuhoamiseen tarkoitettuja aseita.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Poblete nosti erityisesti esiin Venäjän viime vuoden lokakuussa laukaiseman satelliitin. Venäjän puolustusministeriön mukaan kyseessä oli ”avaruuslaitteiden tarkastamiseen” tarkoitettu satelliitti. Yhdysvaltain mukaan satelliitti ei kuitenkaan todellisuudessa vastaa toiminnaltaan tai liikkumiskyvyiltään mitään aiemmin nähtyä laitetta.

Amerikkalaisten mukaan satelliitin käytös on epänormaalia etenkin, kun kyse on väitetysti ”avaruuslaitteiden tarkastajasta”.

– Emme tiedä varmuudella mikä tämä on eikä (sen tarkoitusta) voida varmistaa mitenkään, Yleem Poblete sanoi.

Poimintoja videosisällöistämme

– Venäjän aikeet tämän satelliitin suhteen ovat epäselviä ja ne ovat selvästi erittäin huolestuttavaa kehitystä – etenkin kun otetaan huomioon lausunnot Venäjän avaruusjoukkojen komentajalta, joka korosti, että ”uusien prototyyppiaseiden sovittaminen avaruusjoukkojen sotilasyksiköihin on ilmavoimien avaruusjoukkojen tärkein tehtävä”, hän jatkoi.

Poblete mainitsi puheessaan myös Venäjän ”muut toimet”, jotka huolestuttavat amerikkalaisia

War Zonen mukaan asevalvontaviranomainen viittasi mitä todennäköisimmin kolmeen muuhun ”avaruuslaitteiden tarkastajiksi” ilmoitettuun venäläissatelliittin. Kyse on Kosmos-2491-, Kosmos-2499-, and Kosmos-2504-satelliiteista. Uutissivusto luonnehtii vuosina 2013-2015 laukaistuja laitteita mahdollisiksi ”tappajasatelliiteiksi”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Satelliitit lopettivat aktiivisen toimintansa vuonna 2016 ja siirtyivät valmiustilaan. Sitä ennen ne suorittivat useita ilmeisiä testejä, joissa ne ajettiin lähelle erilaisia avaruusromun kappaleita. Yksi satelliiteista aktivoitiin uudelleen viime vuonna. Se siirtyi lähelle Kiinan asekokeessa tuhoaman sääsatelliitin osaa.

Venäjä on kiistänyt amerikkalaissyytökset jyrkästi. War Zonen mukaan Venäjän puolustusministeriön aiemmat puheet vaikuttaisivat kuitenkin tukevan väitteitä satelliiteista, joilla on myös sotilaallisia käyttötarkoituksia.

Venäläinen Izvestija kertoi viime vuonna Venäjän puolustusministeriöstä saatuihin tietoihin perustuen Yleem Pobleten puheessaan esiin nostaman satelliitin ominaisuuksista. Jutun mukaan satelliitti muun muassa liitti itsensä suurempaan Kosmos-2519-sotilassatelliittin, suoritti ”itsenäisen lennon”, kiertoratamuutoksen ja satelliitintarkastuksen”ennen kuin palasi ”asemalleen”.

Mainos