Sijoitusjohtaja varoittaa markkinoiden nykymuutosten arvaamattomista seurauksista

Reaalitaloudessa ei ole nähty riskillisten omaisuuserien arvonnousua tukevaa kehitystä, muistuttaa henkivakuutusyhtiö Suomen sijoitusjohtaja.

Viranomaisten sääntelyt ja keskuspankkien toimet ovat Suomi-yhtiön sijoitusjohtajan Petteri Joensuun mukaan muuttaneet sijoitusmarkkinoiden perusrakenteita. Näiden toimien seurausvaikutukset ovat hänen mielestään arvaamattomia.

Hän muistuttaa, että eurooppalaisten markkinakorkojen lasku on alkuvuonna ollut merkittävä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Satojenkin vuosien aikaperspektiivillä nyt on saavutettu historiallisen alhaiset korkotasot, Joensuu toteaa Suomi-yhtiön tulostiedotteessa.

Nykyisessä markkinatilanteessa sijoitusten hajautushyödytkin ovat katoamassa. Joensuun mukaan alkuvuoden aikana nähtiin ylenmääräisen maksuvalmiuden sijoitusmarkkinoilla nostavan kaikkien omaisuuserien arvoja ja arvostuskertoimia.

– Markkinoilla vallitsee vahva usko keskuspankkien kaikkivoipaisuuteen. Tämän kehityksen varjopuolena on, että sijoittajat altistuvat aina vain enemmän ajoitusriskille liittyen nousutrendien taittumiseen. Reaalitaloudessa ja -politiikassa ei varsinkaan Euroopassa juuri ole nähty riskillisten omaisuuserien arvojen nousua tukevaa kehitystä, päinvastaista kylläkin, Joensuu huomauttaa.

Tulos alas, sijoitustuotot ylös

Alhainen korkotaso on alkuvuonna painanut myös Suomi-yhtiön tulosta, sillä yhtiön on varattava yhä enemmän varallisuutta vakuutussopimuksissa annettujen korkolupausten kattamiseen.

– Sijoitustoiminnan tuottoa voi sanoa kohtuullisen hyväksi, mutta markkinakorkojen lasku on vienyt markkinaehtoisen tuloksen reilusti miinukselle, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Jari Sokka.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomi-yhtiön sijoitusten arvo oli kesäkuun lopussa 6,1 miljardia euroa. Vuoden alkupuoliskolla sijoitustoiminnan nettotuotto oli 4,6 prosenttia.

– Jälkimmäinen vuosipuolisko tuskin on sijoitustuottojen kannalta yhtä suotuisa kuin ensimmäinen, Joensuu arvelee.

Suomi-yhtiö hoitaa 200 000 asiakkaansa vakuutuksia, mutta uusia vakuutuksia yhtiö ei enää myönnä. Yhtiö on ulkoistanut pääosan vakuutus- ja sijoituskantansa hoidosta OP-Pohjola-ryhmään, ja sen palveluksessa on vain 13 henkilöä.

Mainos