Sinuhe Wallinheimo: Innovaatioseteli vauhdittaa talouskasvua

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon mukaan innovaatio- ja palveluseteli antaa potkua pk- yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaan.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo arvioi, että innovaatio- ja palveluseteli voi vauhdittaa uusia liikeideoita, keksintöjä ja sitä kautta talouskasvua. Seteli sisältyy hallituksen tänään julkistamaan yrittäjyys- ja työllisyyspakettiin.

– Euroopassa on paljon hyviä kokemuksia innovaatio- ja palveluseteleiden käytöstä. Erinomaista, että tätä erityisesti pk-yritysten kasvua tukevaa mallia kokeillaan nyt myös meillä. Innovaatio- ja palveluseteli on väline, jolla voidaan olennaisesti vahvistaa työllisyyden kannalta keskeisen pk-yrityssektorin toimintaedellytyksiä, Wallinheimo sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Palvelusetelimallin vahvuus on Wallinheimon mielestä sen asiakaslähtöisyys. Raskaiden kuntavetoisten projektien sijasta siinä yrityskehitystä tehdään yrittäjien itsensä näkökulmasta. Myös mahdollisuus vaihtaa palveluntuottajaa on setelimallissa helpompi. Yrittäjä voi äänestää jaloillaan, jos tarjotun palvelun laatu ei miellytä.

– Erilaiset alueelliset palvelusetelikokeilut muun muassa Saksassa ja Belgiassa ovat parantaneet yrityskehityspalvelujen saatavuutta ja laatua sekä mahdollistaneet uudenlaisen liiketoiminnan kehittymistä. Samaan tulisi myös Suomen kokeilussa pyrkiä, Wallinheimo linjaa.

Innovaatio- ja palvelusetelin käyttöönotto selvitetään vuoden 2016 loppuun mennessä, jonka jälkeen siitä järjestetään kokeilu. Setelin käyttökohteita ovat esimerkiksi yhteistyöprojektit korkeakoulujen kanssa, liikeideoiden arviointi ja kehittäminen sekä uusien ideoiden ja keksintöjen kaupallistaminen. Tarkempi setelin arvo määritellään erikseen. Yksittäisen palvelusetelin vaihteluväli on tyypillisesti 2 000–10 000 euroa.

Mainos