Sinuhe Wallinheimo: Tämä sanonta palkoista ei enää pidä paikkaansa

Valtiolla tienaa nykyään hyvin, toteaa kokoomusedustaja.
Asiantuntijan mukaan kireä verotus ei kannusta työnteon lisäämiseen. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Asiantuntijan mukaan kireä verotus ei kannusta työnteon lisäämiseen. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

– Ennen oli sanonta, että valtion leipä on pitkä ja kapea. Ei enää pidä paikkaansa, toteaa kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo twiitissään.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän viittaa Taloussanomien juttuun, johon on kerätty yli 600 ammatin mediaaniansiot Tilastokeskuksen tilastoista. Listauksen mukaan kokoaikaisten työajan mediaaniansio oli viime vuonna kunnilla 2 910 euroa, yksityisellä sektorilla 3 350 euroa ja valtiolla 3 717 euroa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Julkisella puolella saa lähes ammatista kuin ammatista enemmän palkkaa kuin yksityisellä puolella. Ei ihme, että meillä on yksi maailman suurimmista julkisista sektoreista, Wallinheimo päivittelee.

Mainos