Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo katsoo, että Suomen rahapelipolitiikassa on aika siirtyä lisenssijärjestelmään. Hänen mukaansa tämä on ainoa järkevä keino minimoida pelihaittoja digitaalistuneessa pelimaailmassa.
– Selvitys lisenssijärjestelmään siirtymisestä pitää käynnistää heti, jotta se on valmis keväällä aloittavalle hallitukselle valmis toteutettavaksi, Wallinheimo kirjoittaa Verkkouutisten blogissaan.
Uuden rahapelipolitiikan ytimessä pitää hänen mukaansa olla nykyistä selvemmin rahapelihaittojen mahdollisimman tehokas estäminen. Kysymys on Wallinheimon mielestä nyt vain poliittisesta tahdosta ja halusta auttaa peliongelmaisia aidosti.
– Tavallisen arjen tasolla se tarkoittaa sitä, että markettien koukuttavat pelikoneet saadaan vihdoin valvottuihin tiloihin. Lisäksi on tärkeää, että hallitus suhtautuu muutoinkin avoimesti niihin ehdotuksiin, joita rahapeliongelmaiset ja muut asiantuntijat ehdottavat.
Veikkauksen monopolin uskottavuutta on hänen mukaansa syönyt yksinkertaisesti jo maailman muutoskin. Esimerkiksi Veikkauksen yksinoikeusjärjestelmän markkinaosuus digitaalisessa rahapelaamisessa on Wallinheimon mukaan romahtanut lähelle kriittistä 50 prosentin rajaa.
– Ympäristö, jossa rahapelejä nykyään pelataan, on ennen kaikkea digitalisoitunut. Käytännössä se on tehnyt kansallisten rahapelimonopolien rajoista turhia.