Vaalit voittanut keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ryhtyi lunastamaan vaalilupaustaan yhteiskuntasopimuksesta tapaamalla kuluvan viikon keskiviikkona työmarkkinaosapuolia ja muutamia etujärjestöjä.
Sipilän uumoillaan hakevan yhteiskuntasopimuksellaan samanlaista yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen kanssa kuin Paavo Lipposella oli ensimmäisellä pääministerikaudellaan. Silloin tilanne oli kuitenkin erilainen porvarihallituksen jäljiltä kuin nyt Kataisen-Stubbin hallituksen jälkeen. Yliolkaisesti ay-liikkeeseen suhtautuneen keskustalaisen pääministerin Esko Ahon jäljiltä hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen suhteet olivat tulehtuneet.
Keväällä 1995 heti SDP:n voittamien eduskuntavaalien jälkeen työmarkkinakeskusjärjestöt valmistelivat yhteisen kannanoton, jossa alkavan tulopoliittisen kierroksen kulmakiveksi nostettiin matalan inflaation tavoite. Syksyllä työmarkkinaosapuolet neuvottelivat Lipposen patistelemana kattavan ja maltillisen keskitetyn palkkaratkaisun, jota hallitus tuki veroratkaisulla.
Lipponen haki ay-liikkeeltä selkänojaa hallituksen politiikalle kannanottojen muodossa. Kun hallitus vuonna 1996 yritti leikata työttömyysturvaa, SAK ja STTK uhkasivat kuitenkin yleislakolla. Lipponen ei kuitenkaan antanut periksi, vaan kriisi laukaistiin hyvittämällä ay-johtajia muilla myönnytyksillä.
Sopimuksen sijaan kannanotto
Keskusteluissa järjestöjohtajien kanssa Sipilä on tehnyt selväksi, että neuvottelut keskitetystä palkkaratkaisusta pidetään hänen vetämiensä neuvotteluiden ulkopuolella. Kataisen hallituksen aikana neuvotellun työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkosta työmarkkinaosapuolet neuvottelevat keskenään kesäkuun puoliväliin mennessä. Tulevalle pääministerille viestitettiin kuitenkin, että hallituksen pitäisi tukea maltillista palkkaratkaisua veronalennuksilla tai inflaatiotarkistuksilla. Sen vuoksi uuden hallituksen talouslinjan pitäisi olla selvillä kesäkuun alkuun mennessä.
Sipilä antoi järjestöjen vastattavaksi kolme kilpailukykyyn, työllistämiseen ja työttömyyteen liittyvää kysymystä, joihin hän odottaa vastauksia ensi viikon tiistaihin mennessä. Järjestöt voivat nostaa vastauksissaan esille itse haluamiaan asioita. Vastausten perusteella Sipilä arvioi, missä asioissa on mahdollista löytää yhteinen näkemys. Prosessi jatkuu työmarkkina- ja etujärjestöjen työryhmätyöskentelynä rinnakkain hallitusneuvotteluiden kanssa.
Tiettävästi Sipilä ei edes pyri juridiseen sopimukseen järjestöjen kanssa, vaan kyse on jatkuvasta, mahdollisesti koko vaalikauden kestävästä prosessista, jolla pyritään rakentamaan luottamusta uuden hallituksen ja järjestöjen välille.
Sopimukseen pääseminen olisikin vaikeaa Sipilän asettamassa aikataulussa, rinnakkain hallitusneuvotteluiden kanssa, sillä ennen kuin työmarkkinajohtajat suostuvat laittamaan nimeään mihinkään sopimukseen, hallituksen vastineeksi lupaamien toimenpiteiden pitää olla tiedossa. Ennen kuin uusi hallitus ja pääministeri on nimitetty, Sipilällä ei ole edes mandaattia tehdä sopimuksia. Näin ollen prosessin lopputulos ei voi edes olla muuta kuin jonkinlainen kannanotto tai julistus.
Työeläkemaksut kantona kaskessa
Tapaamiset ja tunnustelut ovat Sipilältä rakentava tapa aloittaa yhteistyö työmarkkina- ja etujärjestöjen kanssa, vaikka se ei johtaisikaan heti kättelyssä mihinkään konkreettiseen. Etenkin kun keskustalaisen pääministerin painolastina ovat muistot Esko Ahosta ja Matti Vanhasen Rukan lumilla ideoimasta eläkeiän nostosta.
Sipilälläkin on jo kantona kaskessa hänen ehdotuksensa työeläkemaksun alentamisesta väliaikaisesti Emu-puskurin avulla, mikä on saanut palkansaajajärjestöt varpailleen. Järjestöjen mielestä työeläkemaksujen alentaminen tarkoittaisi pitkään väännetyn eläkesopimuksen auki repimistä. Eläkeuudistuslainsäädäntö on juuri valmistumassa, ja se on tarkoitus antaa heti uudelle eduskunnalle hyväksyttäväksi. Kun Vanhasen hallituksen vuonna 2009 tekemästä ja sen jälkeen perumasta eläkeiän nostopäätöksestä on nyt kulunut kuusi vuotta, ei keskustajohtoisen hallituksen kannattaisi eläkeiän nostoa enää vaarantaa.
Eläkeiän nosto ei ollut helppo pähkinä Kataisenkaan hallitukselle. Vaikka julkisuudessa kunnia eläkeuudistuksesta on annettu työmarkkinajärjestöille, ratkaisevaa neuvottelutuloksen aikaansaamisessa oli se, että pääministeri Jyrki Katainen (kok.) oli ottanut työmarkkinaosapuolilta keväällä 2014 nimet paperiin, jossa järjestöt lupasivat neuvotella eläkeuudistuksen, jolla kurotaan kestävyysvajetta umpeen yhdellä prosenttiyksiköllä. Tämä sitoumuksen turvin valtiota eläkeneuvotteluissa edustanut valtiovarainministeriön Jukka Pekkarinen vaati yhä uudestaan ja uudestaan työmarkkinaosapuolia löytämään sellaisen ratkaisun, jolla kestävyysvajetavoite täyttyisi.
Tämä talouspolitiikan arviointineuvoston raportista ilmi käyvä tarina Sipilän kannattaa pistää korvansa taakse. Työmarkkinajärjestöjen kanssa kannattaa ylläpitää keskusteluyhteyttä ja rakentaa luottamusta. Yksipuolisten päätösilmoitusten sijaan ne kannattaa sitouttaa tavoitteisiin ja antaa niiden neuvotella ratkaisu tiettyyn aikarajaan mennessä. Jos ratkaisua ei siitä huolimatta synny, hallitus tekee itse päätökset. Työmarkkinajärjestöjen panttivangiksi Sipilän hallituksen ei pidä suostua.
Kirjoittaja Suvi Hautanen on Verkkouutisten ja Nykypäivän politiikan toimittaja.