Eduskuntaryhmät valitsivat tänään eduskuntavaaleissa suurimmaksi puolueeksi nousseen keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän hallitusneuvottelujen tunnusteluvaiheen vetäjäksi. Sipilä valittiin tänään myös eduskunnan puhemieheksi hallitusneuvottelujen ajaksi.
Sipilä jakoi saman tien eduskuntaryhmille vastattavaksi 15 kysymyksen listan, jolla hän selvittää puolueiden suhtautumista tulevan hallituskauden keskeisiin kysymyksiin.
– Tässä on aika työläs paketti kysymyksiä, Sipilä sanoi kokoontumisen jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Sipilän mukaan ajatuksena on, että tässä vaiheessa jo nousisivat esille mahdolliset kynnyskysymykset, joihin hallitusneuvotteluprosessi saattaisi katketa.
Sipilä kysyy eduskuntaryhmiltä muun muassa yhtyvätkö ryhmät valtiovarainministeriön virkamiesten esittämään tilannekuvaan Suomen taloudellisesta tilasta ja sopeutustarpeesta. Sipilä haluaa tietää, mikä on ryhmien mielestä julkisen talouden sopeutustarve ja siihen tarvittavat keinot ja millä aikataululla valtion velkaantuminen tulee katkaista.
Sipilä itse piti ennen vaaleja valtiovarainministeriön arvioimaa kuuden miljardin euron sopeutustarvetta neljässä vuodessa mahdottomana. Keskustan mielestä neljän vuoden aikana voidaan tehdä vain kolmen miljardin sopeutustoimet julkiseen talouteen ja koko kuuden miljardin sopeutus kuuden vuoden aikana.
Sipilä kysyy myös, hyväksyykö ryhmä linjauksen, ettei kokonaisveroaste saa nousta ja jos kyllä, niin mitkä ovat konkreettiset muutosehdotukset verotukseen tämän reunaehdon mukaisesti.
Sote-uudistuksesta yksi vaihtoehto karsittu jo
Sipilä kysyy rakenneuudistuksista, onko ryhmä sitoutunut viemään eläkeuudistuksen päätökseen työmarkkinajärjestöjen esittämällä tavalla ja onko ryhmä sitoutunut viemään sote-uudistuksen läpi joko kuntayhtymä- tai maakuntapohjaisena. Sipilä on jo tässä vaiheessa tiputtanut pois kolmannen perustuslakivaliokunnan linjaaman vaihtoehdon, jonka mukaan sote-palvelujen järjestämisestä ja rahoituksesta vastaisi valtio.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta Sipilä kysyy vain, mitkä ovat ryhmän mielestä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä kansainvälisen yhteistyön keskeiset linjaukset. Natosta ei kysytä erikseen.
Sipilä kysyy, onko ryhmä valmis hyväksymään liitteessä 1 olevan eurokriisin hoitoa koskevan kirjauksen hallitusohjelmaan ja onko ryhmä sitoutunut hallituksessa päätettävään yhteiseen linjaan. Linjauksen mukaan hallitus suhtautuu kielteisesti Suomen vastuiden kasvattamiseen eurokriisin hoidossa. Käytännössä linjaus jatkaa Kataisen-Stubbin hallituksen harjoittamaa politiikkaa. Kreikan tukipakettiin ei oteta linjauksessa erikseen kantaa, eikä Kreikasta myöskään kysytä erikseen eduskuntaryhmiltä.
Sipilä kysyy myös, onko ryhmällä nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan tai sitä koskevaan lainsäädäntöön konkreettisia muutosvaatimuksia.
Ydinvoiman lisärakentamisesta Sipilä ei kysy mitään, koska vastaukset siihen kysymykseen on Sipilän mukaan saatu jo kahdenvälisissä keskusteluissa puolueiden kanssa.
Kaksi mahdollista kynnyskysymystä
Sipilän kysymykset löytyvät kokonaisuudessaan tästä linkistä. Kysymyksiin sisältyy kaksi liitettä, jotka ovat ehdotuksia hallitusohjelman tekstiksi. Toinen liitteistä koskee eurokriisin hoitoa ja toinen kansainvälistä ilmastopolitiikkaa.
– Nämä kaksi kysymystä ovat keskusteluissa nousseet esille ja ehkä voivat muodostaa esteen jatkolle. Näihin pyydetään kantaa kaikilta. En ota tässä kantaa siihen, ovatko ne ota tai jätä -kysymyksiä. Kyllä näihin saa muutosehdotuksiakin tehdä, Sipilä sanoi.
Kysymyksiin vastausaikaa eduskuntaryhmillä on vain vajaat kaksi vuorokautta, sillä Sipilä haluaa vastaukset jo vapunaattona eli torstaina 30. huhtikuuta kello 14. Sipilä perehtyy vastauksiin vappuviikonlopun aikana.
Alustavasti on sovittu, että hallitustunnustelut jatkuvat vappuviikonlopun jälkeen ensi viikon tiistaina 5. toukokuuta kahden keskeisillä tapaamisilla kunkin eduskuntaryhmän kanssa. Hallituspohjasta on tarkoitus päättää joko keskiviikkona 6. toukokuuta tai torstaina 7. toukokuuta. Varsinaiset hallitusneuvottelut käynnistyvät sen jälkeen.
Sipilän mukaan parhaassa hallituskokoonpanossa on ”vähintään kolme puoluetta ja vähemmän kuin kuusi” puoluetta. Hänen mukaansa kaikki puolueet ovat ilmoittaneet olevansa tosissaan mukana hallitusneuvotteluprosessissa. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on Sipilän mukaan vakuuttanut hänelle, että ”tilanne on hallinnassa” puoluetta koskevien viime päivien tapahtumien jälkeen.
Neuvonpito järjestöjen kanssa huomenna
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen kertoi ryhmien sopineen, että jokainen eduskuntaryhmä päättää itse omien vastaustensa julkistamisesta. Keskustan eduskuntaryhmä aikoo julkistaa omansa vastausajan päätyttyä.
Sipilä kertoi, että sama koskee myös työmarkkina- ja etujärjestöille annettuja kysymyksiä, joiden vastausaika päättyi tänään kello 15. Järjestöt voivat itse julkistaa vastauksensa, Sipilä ei aio niitä julkistaa.
Yhteiskuntasopimusneuvotteluprosessi käynnistyy Sipilän mukaan tänä iltana vastausten läpikäynnillä. Sipilällä on huomenna keskiviikkona järjestöjen kanssa yhteinen neuvonpito, jossa lähdetään hieromaan, mitä prosessista on saatavilla ulos.