Itärajaliikenne romahti tämän vuoden tammikuussa, kerrotaan sisäministeriöstä.
Sekä henkilö- että raskaan tavaraliikenteen rajanylitykset Suomen ja Venäjän välillä vähenivät tammikuussa miltei kolmanneksella viime vuoden alkuun verrattuna.
Henkilöiden osuus koko rajaliikenteessä oli 31 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Myös rekkaliikenteessä tämän vuoden alku oli poikkeuksellisen hiljainen.
Sisäministeriön virkamiestyöryhmä esitteli perjantaina itäliikkuvuuden vaikutuksia ja resurssitarpeita koskevan selvityksensä. Selvitystyön pohjana on käytetty skenaariota, jonka mukaan itäliikkuvuus kasvaisi noin 8 prosentin vuositasolla sitten, kun liikkuvuus lähtee taas kasvuun.
Työryhmä ei kuitenkaan nykyisessä tilanteessa nähnyt tarpeelliseksi ja taloudellisesti järkeväksi uuden kansainvälisen rajanylityspaikan avaamista Parikkalaan.
Parikkalan rajanylityspaikan kansainvälistämisestä aiheutuisi työryhmän mukaan valtiontaloudelle huomattavat kustannukset sekä investointien että ylläpidon kautta.