SK: Maskisotkun raportista poistettiin maininta painostuksesta

Luonnoksen painostuskohdan kerrotaan viitanneen ministereihin.

Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) skandaalimaisten maskikauppojen vuoksi tilatun riippumattoman selvityksen luonnosversiossa kerrottiin vielä päivää ennen raportin julkistamista työntekijöiden kokemasta painostuksesta, Suomen Kuvalehti kertoo.

Kyseinen kohta kuului seuraavasti:

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Huoltovarmuuskeskuksen useat henkilöt esittivät tämän selvityksen yhteydessä huomionsa valtionhallinnon useiden muiden tahojen kuin hankintapyyntöjä esittäneen sosiaali- ja terveysministeriön painostuksesta koskien suojainvaatehankintojen toimeenpanoa.

SK:n saama luonnos on päivätty  huhtikuun 13. päivälle. Lopullinen selvitys julkaistiin seuraavana päivänä. Siinä koko kohta painostuksesta oli poistettu. SK:n tiedon mukaan kirjaus viittasi muun muassa pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen ministereihin.

Maskikohu sai alkunsa, kun paljastui, että HVK oli tilannut maskeja ulosottovelkaisen liikemies Onni Sarmasteen ja julkisuudesta tutun kauneusalan yrittäjä Tiina Jylhän yrityksiltä. Miljoonien eurojen maskeista osa jäi toimittamatta ja tavara ei ollut sairaalakäyttöön soveltuvaa.

Kaupat ja niistä syntynyt sotku johtivat lopulta HVK:n toimitusjohtaja Tomi Louneman eroon. Sittemmin kauppoja on myös riitautettu ja Sarmasteen yhtiön kanssa tehdyistä kaupoista on käynnistetty KRP:n rikostutkinta. Sarmastetta epäillään törkeästä petoksesta ja toista henkilöä törkeästä rahanpesusta. Jylhää ei epäillä rikoksista maskisotkussa.

Poimintoja videosisällöistämme

Keskusrikospoliisi selvittää tällä hetkellä myös Huoltovarmuuskeskuksen toimintaa jupakassa. Toistaiseksi ainakin yhtä Huoltovarmuuskeskuksen työntekijää epäillään luottamusaseman väärinkäytöstä.

KPMG:ltä tilatussa selvityksessä katsottiin muun muassa, ettei HVK:lla ollut operatiivisia edellytyksiä toimeenpanna suojavarushankintoja ministeriöiltä tulleiden tukipyyntöjen mukaisesti. Tavarantoimittajien taustoja ei myöskään ollut tarkistettu riittävässä laajuudessa. Verkkouutiset kertoi sosiaali- ja terveysministeriön hankintaesityksistä HVK:lle tässä jutussa.

HVK:n hallituksen puheenjohtaja Ilona Lundström sanoo SK:lle, ettei hallitus pyytänyt poistamaan luonnoksesta mitään. Lundströmin mukaan hallitus on kuitenkin saattanut esittää korjauspyyntöjä asiavirheiden takia. Lundström kertoo HVK:n hallituksen halunneen, että kaikki selvityksen havainnot voidaan ”todentaa eli tueksi löytyy kirjallista materiaalia”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

KPMG taas kertoo, ettei kohtaan painostuksesta saatu ”dokumentoitua asiakirjanäyttöä tai muuta riittävän yksityiskohtaista tietoa”, ja siksi se jätettiin pois.

HVK:n vastuuministeri Tuula Haatainen (sd.) myöntää nähneensä selvityksen luonnosversiot, mutta kertoo, ettei ole puuttunut sisältöön. Hän sanoo SK:lle viestinsä olleen, että kaikki tehdään avoimesti.

SK:n mukaan HVK:n kanssa yhteydessä ovat Haataisen lisäksi olleet ainakin ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.), sisäministeri Maria Ohisalo ja sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.).

Mainos