Menestyskirjailija Sofi Oksanen kirjoittaa Ruotsissa Dagens Nyheterissä ja Suomessa Ilta-Sanomissa julkaistussa näkökulma-kirjoituksessaan suomettumisesta. Hänen mukaansa se näkyy yhä.
Neuvostoajan Virossa kasvaneen Oksasen mukaan ilmiötä oli vaikea hahmottaa virolaisesta näkökulmasta. Hän muistuttaa, ettei virolaisilla ollut muuta mahdollisuutta kuin elää diktatuurin lakien mukaan.
– Suomi taas oli itsenäinen länsidemokratia, jossa kansalaiset valitsivat päättäjänsä vapain vaalein. Eikä suomettumiseen edes tarvittu lakipykäliä: vallitsevan ilmapiirin vastainen toiminta tukahtui myös ilman virallista sensuuria tai rangaistuksia. Ymmärrys konsensuksesta oli vankka, Neuvostoliiton valkopesu maan tapa, Oksanen kirjoittaa.
Hän nostaa esiin EVA:n arvo- ja asennetutkimuksen vuodelta 2020. Siinä vanhemmat ikäpolvet suhtautuivat Venäjään nuoria myönteisemmin.
Vastaus löytyy hänen mielestään suomettumisesta. Se muovasi Oksasen mukaan historiallista muistia, kansallista identiteettiä ja kielenkäyttöä.
– Kieli on ajattelun väline ja kun sen rakennuspalikoihin puututaan, muuttuu myös mieli, Oksanen sanoo.
– Suomi oli Neuvostoliiton psykologisten operaatioiden testilaboratorio ja itänaapurin näkökulmasta menestystarina, sillä pohjoismaiselta demokratialta näyttävä valtiomme oli todiste siitä, että Neuvostoliitto kykeni rajanaapurinsa kanssa rauhaisaan yhteiseloon, hän jatkaa.
Sofi Oksanen kutsuukin silloista Suomea ”somaksi näyteikkunaksi”, joka saattoi harhauttaa ulkopuolisia luulemaan sen käytäntöjä mukiinmeneväksi vaihtoehdoksi. Hän muistuttaa vapaasta matkailusta ja länsiviihteestä ja toteaa suomalaisten suomettuneen ja lännettyneen samaan aikaan. Oksasen mukaan suomalaiset haluavat mielellään nähdä tämän ajan niin, että kansa kyllä oikeasti tiesi totuuden Neuvostoliitosta.
– Mutta vain pieni kansasta matkusti itärajan taakse. Neuvostoliittoon päästettyjen ulkomaalaisten sallittiin vain kontrolloidusti nähdä se, mikä heidän silmilleen katsottiin soveliaaksi. Niinpä osa suomalaisista kasvoi uskomaan neuvostoliturgiaan. Jos itäimperiumi ei olisi romahtanut, tuo osa olisi huomattavasti suurempi, Sofi Oksanen kirjoittaa.
Vaikka YYA-sopimus päättyikin Neuvostoliiton hajoamiseen, on ”totutuista käytännöistä” irtaantuminen ollut Sofi Oksasen mukaan hankalampaa.
– Alitajunta oppii nopeasti väistämään historiallisesti epäsopivia ilmaisuja eikä opittu kieli muutu ilman tietoista päätöstä tehdä niin. Uudelleen itsenäistymisen myötä Baltian maissa alettiin käyttää kansalaisten todellisia kokemuksia vastaavaa kieltä, jolloin neuvostomiehitystä sai vihdoin kutsua sen oikealla nimellä.
Suomessa tämä kielen päivitys on Oksasen mukaan mennyt hitaammin. Hän muistuttaa esimerkkinä, kuinka silloista puolustusministeri Carl Haglundia ripitettiin Krimin valloituksen jälkeen julkisesti siitä, että hän allekirjoitti pohjoismaisten puolustusministerien yhteiskirjoituksen, jossa Venäjää kutsuttiin sotilaalliseksi uhaksi.