Sofia Virta pyrkii vihreiden puheenjohtajaksi

Kansanedustajan mukaan puolue tarvitsee uuden suunnan.
Sofia Virta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Sofia Virta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kansanedustaja Sofia Virta pyrkii vihreiden puheenjohtajaksi tulevassa puoluekokouksessa. Hän kertoo asiasta tiedotteessa.

Hänen mukaansa vihreillä on kaikki mahdollisuudet olla puolue, joka tavoittaa yhä useamman suomalaisen. Virran mukaan se ei tule tapahtumaan helpolla, vaan vaatii paljon töitä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Vihreät tarvitsevat uuden suunnan. On samaan aikaan ajettava faktapohjaista ja pitkälle katsovaa politiikkaa – sulkematta kuitenkaan silmiä niiltä käytännön ongelmilta, joita suomalaiset arjessaan tällä hetkellä kohtaavat, Virta sanoo.

Virta haluaa purkaa vihreisiin leimautunutta kuvaa kiiltokuvamaisuudesta. Puolueen johdossa hän haluaisi osoittaa myös omakohtaisen esimerkin kautta, että vihreät todella ovat puolue, joka koostuu erilaisista ihmisistä koulutustaustaan, sosiaaliseen asemaan tai muihin seikkoihin katsomatta.

– Moni sanoo kokeneensa, ettei ole riittävän oikeanlainen vihreä, ja olen itsekin aikaisemmin kamppaillut samanlaisten kysymysten kanssa. Ulkopuolisuuden tunteen herättäminen on meiltä puolueena ongelma, joka on yksinkertaisesti korjattava, hän toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Virran mukaan puolueen on välttämätöntä onnistua olemaan näkyvämpi toimija kaikilla politiikan sektoreilla, sillä vain niin puolueella on mahdollisuus tavoittaa ja saavuttaa yhä useamman suomalaisen luottamus.

– Vihreiden on oltava vakuuttavampia aiempaa useammassa teemassa. Esimerkiksi yrittäjätaustaisena ihmisenä koen, että Vihreillä on talouden osalta runsaasti mahdollisuuksia uusiin, koko Suomea hyödyttäviin avauksiin, Virta toteaa.

Vihreät valitsee itselleen uuden puheenjohtajan puoluekokouksessa Seinäjoella 10.-11. kesäkuuta 2023. Nykyinen puheenjohtaja Maria Ohisalo on ilmoittanut, ettei hae jatkoa puolueen johdossa.

Mainos