Soklin kaivoshanke etenee auto-junavaihtoehdolla – valtio maksaisi tieinvestoinnin

Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi tiistaina valtion osallistumista kaivosyhtiö Yaran esittämän auto-junakuljetusvaihtoehdon toteuttamiseen Soklin kaivoksen liikenneyhteyksiä varten.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli tiistaina valtion osallistumista Soklin kaivoksen edellyttämien liikenneinvestointien rahoittamiseen.

Yara Suomi Oy on suunnitellut fosfaattikaivoksen avaamista Savukosken Sokliin Itä-Lappiin. Fosfaatti rikastettaisiin Soklissa ja kuljetettaisiin jatkojalostettavaksi Norjaan Perämeren satamien kautta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti jo marraskuussa, että valtio osallistuu Soklin kaivoksen liikenneyhteyksien rahoittamiseen. Tuolloin ministerivaliokunta päätyi tukemaan suoraa junakuljetusvaihtoehtoa niin että valtion osuus liikenneinvestoinneista olisi alle puolet.

Liikenne- ja viestintäministeriön ja Yaran neuvotteluissa kävi kuitenkin ilmi, että tällä kustannusjakomallilla kaivoshanke ei olisi Yaralle kannattava. Neuvotteluja jatkettiin aiemmin esillä olleen auto-junakuljetusvaihtoehdon pohjalta.

Auto-junakuljetusvaihtoehto tarkoittaa sitä, että malmi kuljetettaisiin Soklista kuorma-autoilla Kemijärvelle ja sieltä junalla edelleen Perämeren satamiin.

Kuorma-autojen käyttö edellyttää Martti-Sokli-tien perusparantamista, olemassa olevan tiestön parantamista Sokli-Kemijärvi-välillä sekä Kemijärven terminaalin rakentamista. Hankkeen kustannukset ovat yhteensä 140 miljoonaa euroa, jotka ovat pienemmät kuin junavaihtoehdossa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Auto-junakuljetusvaihtoehdon edellyttämät tieinvestoinnit tulisivat myös yleiseen käyttöön, minkä takia tieinvestoinneista vastaisi kokonaisuudessaan Suomen valtio. Yara vastaisi tarvittavista terminaali-investoinneista.

Investoinnit toteutettaisiin vuosina 2015–2018.

Liikenne- ja viestintäministeriö ja Yara aloittavat nyt neuvottelut liikennehankkeiden toteuttamisesta. Lopullinen päätös kaivoksen avaamisesta voidaan kuitenkin tehdä vasta, kun kaikki kaivokseen liittyvät luvat ovat kunnossa.

Mainos