Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen kiittelee Twitterissä työministeri Jari Lindströmin (sin.) mietteitä pitkäaikaistyöttömyyden alentamisesta.
Ministeri muistuttaa MTV:n nettivieras-kolumnissaan, että hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen vaatii työllisyysasteen nostamista pohjoismaiseen yli 75 prosentin tasoon.
– Se tarkoittaa muun muassa sitä, että yhä useampi noin 250[nbsp]000 työttömästä on saatava tavalla tai toisella töihin. Erityisen vaikeata tämä tulee olemaan niiden lähes 80[nbsp]000 pitkäaikaistyöttömän osalta. Heistä usealla ei työkyky ole täysi, vaan he ovat osatyökykyisiä, Jari Lindström kirjoittaa.
Hän esittää, että budjettiriihessä käynnistetään yli hallituskauden menevä ”työkykyohjelma”.
– Se pitäisi sisällään pitkäaikaistyöttömän työkyvyn kartoituksen ja polutuksen takaisin työelämään, oikealla tavalla toimivat välityömarkkinat ja ennen kaikkea sen, että ihmiset saadaan heille oikean palveluun piiriin. Tämä ohjelma on toteutettava työ- ja elinkeinoministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yli sektorirajojen menevällä yhteistyöllä, Lindström toteaa.
Juhana Vartiainen toteaa avauksen olevan arvokas.
– Lisäisin kuitenkin sen näkökulman, että avainkohteena tulee nykyisten pitkäaikaistyöttömien ohella olla pitkäaikaistyöttömyyden syntymiseen vaikuttaminen, Vartiainen sanoo.
– Sosiaaliturva- ja työttömyysturvajärjestelmämme on selvästikin ollut pitkäaikaistyöttömyyttä tuottava ”tehdas”, hän jatkaa.
Arvokasta. Lisäisin kuitenkin sen näkökulman, että avainkohteena tulee nykyisten pitkäaikaistyöttömien ohella olla pitkäaikaistyöttömyyden syntymiseen vaikuttaminen. Sosiaaliturva- ja työttömyysturvajärjestelmämme on selvästikin ollut pitkäaikaistyöttömyyttä tuottava "tehdas". https://t.co/EdIrxD4UAD
— juhana vartiainen (@filsdeproust) August 18, 2018