– Hallituksen alkuperäinen aikataulu on liian tiukka, käytännössä mahdoton, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo.
Hallitusohjelmaan kirjatun aikataulun mukaan hallitus tekee työelämän osapuolille ehdotuksensa yhteiskuntasopimukseksi viimeistään 30. heinäkuuta ja odottaa osapuolten sitoutuvan siihen 21. elokuuta mennessä.
Palolan mielestä hallituksen asettamassa aikataulussa voitaisiin laatia yhteiskuntasopimusneuvotteluiden asialista, niin että se olisi valmis 21. elokuuta. Hänen näkemyksensä mukaan kaikki osapuolet voisivat esittää asialistalle asioita, joista lähdetään neuvottelemaan syksyllä, mikäli työmarkkinajärjestöt katsovat voivansa sitoutua neuvotteluihin.
– Sen asialistan pohjalta lähdettäisiin käymään neuvotteluita, ja uskon, että maan hallitus haluaa asettaa niille jonkin määräajan.
Palolan mielestä neuvottelut olisi hyvä saada valmiiksi ennen kuin seuraavaan toimialakohtaisen neuvottelukierrokseen aletaan valmistautua, eli ennen kesää 2016.
Palkat mukaan yhteiskuntasopimukseen
Jos osapuolet hyväksyvät yhteiskuntasopimusneuvotteluiden tuloksen, niin ne suosittelevat sen ottamista mukaan seuraavaan työehtosopimuskierrokseen. STTK ei ole ottanut vielä kantaa siihen, pitäisikö seuraavaksi käydä liittokierros vai pyrkiä keskitettyyn palkkaratkaisuun.
– Oma näkemykseni on, että olisi erittäin hyvä, että yhteiskuntasopimus pitäisi sisällään myös palkkaratkaisun, joka omalta osaltaan parantaisi suomalaista kilpailukykyä, Palola sanoo.
Hallitus tavoittelee yhteiskuntasopimuksella kilpailukykyhyppyä eli yksikkötyökustannusten alentamista vähintään viidellä prosentilla. Palolan mielestä neuvotteluiden asialistan pitäisi olla, millä keinovalikolla loikka saavutetaan.
– Jos asialista on niin lyhyt, että lisää työaikaa, niin voin sanoa, että sitten neuvottelut loppuvat siihen.
STTK:n mielestä asialistan on oltava laajempi ja tasapainoisempi kuin keväällä käydyissä yhteiskuntasopimusneuvotteluissa. Kun asialistasta neuvotellaan, on käsiteltävä esimerkiksi osaamisen vaikutusta kilpailukykyyn, työlait ja paikallinen sopiminen.
Seuraava kierros todennäköisesti liittokierros
KT Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen on eri linjoilla kuin Palola. Hänen mielestään hallitusohjelmaan kirjattu aikataulu on realistinen.
– Minun mielestäni pitäisi sitoutua selviin, mitattavissa oleviin tavoitteisiin 21. elokuuta mennessä, Jalonen sanoo.
Jalosen mielestä pelkkä yhteiskuntasopimuksen asialista ei silloin riitä. Toimialakohtaiset työ- ja virkaehtosopimukset neuvoteltaisiin kuitenkin vasta syksyllä 2016.
Jalosen mielestä palkkaratkaisu kuuluu olennaisena osana yhteiskuntasopimukseen, ja palkoista on sovittava vuosiksi eteenpäin.
– Nyt on todennäköistä, että seuraava kierros on liittokierros, Jalonen sanoo.
Käytännössä yhteiskuntasopimukseen voitaisiin kirjata esimerkiksi jonkinlainen palkankorotusvara tai enimmäiskustannusvaikutus, jota liittokierroksella ei voitaisi ylittää.
Hallituspuolueiden edustajat pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johdolla tapasivat eilen työmarkkinakeskusjärjestöjen johtajat Kesärannassa. Tapaamisen aiheena olivat yhteiskuntasopimus ja hallitusohjelman työelämään liittyvät asiat.
Osapuolet vaihtoivat näkemyksiään yhteiskuntasopimuksen aikataulusta ja siitä, mitä sopimus voisi pitää sisällään. Yhteiskuntasopimusneuvotteluiden aikataulua ei lyöty vielä lukkoon. Työmarkkinajärjestöt odottavat hallituksen seuraavaa liikettä lähiaikoina.