Pohjois-Korean valtiollinen uutistoimisto KCNA on kertonut maan johdon käyvän läpi iskusuunnitelmiaan Guamin saarelle.
– Yhdysvaltojen johdon, mukaan lukien (presidentti Donald) Trumpin, ydinsotahysteria on saavuttanut äärimmäisen vastuuttoman ja hätiköidyn todellisen sodan vaiheen, KCNA ryöpytti.
Viestissä vastattiin presidentti Trumpille, joka oli hieman aiemmin todennut uhannut diktaattori Kim Jong-unin johtaman Pohjois-Korean kohtaavan ”tulta, raivoa ja ennennäkemätöntä voimaa”, jos se ei lopeta Yhdysvaltojen uhkailua.
Pohjois-Korean väitetyt ohjusiskusuunnitelmat eivät tule yllätyksenä Guamin asukkaille.
– Aina kun tässä maailmankolkassa on jonkinlaista sapelinkalistelua, kuuluu Guam asiaan, Guamin yliopiston johtaja ja sen entinen edustaja Yhdysvaltain edustajainhuoneessa Robert F. Underwood sanoo Washington Postille.
Hänen mukaansa Pohjois-Korean uhkailut eivät ole yllätys.
Yhdysvaltoihin kuuluva hieman yli 160 000 asukkaan saari on ollut strategisesti merkittävä kohde jo pitkään. Yhdysvallat sai sen haltuunsa Espanjan ja Yhdysvaltojen välisen sodan jälkeen 1800-luvun lopulla. Japani valtasi Guamin toisessa maailmansodassa 1941 ja amerikkalaiset vapauttivat sen 1944.
Amerikkalaisilla on 14 kilometriä leveällä ja 48 kilometriä pitkällä saarella merkittävät laivasto- ja lentotukikohdat. Siellä operoi sukellusveneitä, erikoisjoukkoja ja strategisia pommikoneita. Saarelta lennetään partiolentoja Japanin ja Korean niemimaan alueille. Yhdysvalloilla on Guamissa myös ballististen ohjusten torjuntaan tarkoitettu THAAD-ohjuspuolustusjärjestelmä. Kaikkiaan saarella on noin 6 000 amerikkalaista sotilasta.
Wall Street Journalin mukaan Pohjois-Korean uhkaus iskuista Guamille on poikkeuksellinen. Sotaisasta retoriikastaan tunnettu valtio julkaisee tavallisesti vain epämääräisiä uhkauksia. Tästä huolimatta Guamin amerikkalaisjoukkojen valmiustasoa ei ilmeisesti ole nostettu normaalista.
– Olemme aina korkeassa valmiustilassa ja meillä on kyky vastata kaikkiin uhkiin, mukaan lukien Pohjois-Koreasta tuleviin, Yhdysvaltojen puolustusministeri James Mattisin tiedottaja Johnny Michael toteaa.