Tiistaina julkistetussa Digibarometrissä 2015 Suomelle annetaan hopeamitali 22 maan digitalisoitumisvertailussa.
Barometrissa maat pannaan järjestykseen 36 muuttujan perusteella. Mittauksen kohteena on digitaalisuuden laaja yhteiskunnallinen hyödyntäminen.
Kultaa vie Tanska, ja Suomen lisäksi viiden kärjen täydentävät Norja, Ruotsi ja Alankomaat. Viro löytyy sijalta 9 ja Venäjä sijalta 18.
Barometrin perusteella Suomella olisi maailman parhaat edellytykset hyötyä syvenevästä digitalisoitumisesta. Käytössä Suomi jää tosin sijalle 5.
Huoliakin Suomella barometrin mukaan on. Suomi ei ole synnyttänyt sellaisia digitaalisia liiketoimintamalleja tai palveluita, joilla olisi globaalia kantavuutta.
”Suomi tarttuu toimeen kovin varovasti. Digitalisaatioon kuuluvat globaalistumisen ja kuluttajistumisen ulottuvuudet ovat vielä hatarasti ymmärrettyjä. Ymmärrystä ja erityisesti tahtoa tarvitaan roppakaupalla lisää”, Digibarometrin esipuheessa todetaan.
Digibarometrin julkaisijoina ovat DIGILE, Liikenne- ja viestintäministeriö, Tekes, Teknologiateollisuus ja Verkkoteollisuus.