Toimittaja, kirjailija Ann-Mari Leinonen tutustui Vantaalla Arttu -nimiseen mieheen ja teki hänen kokemuksistaan Ukrainan sodassa teoksen. Arttu on syntynyt Suomessa, mutta taustaltaan hän on ukrainalainen. Miehen sukunimeä ei teoksessa mainita yksityisyyden suojaamiseksi.
Artun motiivi kirjahankkeeseen oli toive, että hänen tarinansa auttaisi ihmisiä ymmärtämään paremmin sen hinnan, jonka sotilaat joutuvat sodasta todellisuudesta maksamaan. Kyse ei ole todellakaan mistään sankaritarinasta.
Lähtöpäätös ja koulutus
Ukrainan sodan alettua helmikuussa 2022 maan presidentti Volodymyr Zelenskyi ilmoitti ulkomaalaisten vapaaehtoisten olevan tervetulleita taistelemaan Venäjää vastaan. Arttu ei miettinyt kauan, hän myi kaiken omaisuutensa ja lähti matkaan. Hänen Ukrainassa asuvista sukulaisistaan kaksi enoa ja kolme serkkua olivat jo rintamalla.
Suomalaisvapaaehtoinen saapui Varsovaan, josta hän siirtyi Ukrainan puolelle lähellä rajaa sijaitsevaan Javorivin sotilastukikohtaan, jonne oli keskitetty ulkomaalaistaistelijoiden koulutus.
Leirille oli saapunut vapaaehtoisia eri puolilta maailmaa, Artun petinaapureina oli miehiä muun muassa Britanniasta, Saksasta ja Nigeriasta. Periaatteessa sopimus sitoi kolmen vuoden palvelukseen, mutta käytännössä ulkomaalaisten kohdalla asiaa katsottiin läpi sormien.
Vaikkei Arttu ollut suorittanut Suomessa asevelvollisuutta, hän havaitsi nopeasti ukrainalaisten antaman koulutuksen olleen melko heikkotasoista ja perustuneen 1960-luvun neuvosto-oppeihin.
Poikkeuksen muodosti erään jo vanhemman ja kokeneen brittiupseerin opetus. Hän myös huomasi, että Artulla oli selvästi lahjoja sotilasalalle ja ylensi tämän ryhmänjohtajaksi. Siinä tehtävässä hän huomasi nuorilla samoja ongelmia kuin Suomessa. Ketään ei haluta totella, ja ajattelumalli on hyvin minäkeskeinen, kaiken pitäisi tulla eteen valmiiksi pureskeltuna.
Koulutusleiri oli kaukana rintamasta, mutta ilmahälytysten määrä lisääntyi jatkuvasti. Eräänä ilta sota tuli konkreettisesti kohdalle. Venäjä iski koulutusleiriin liki 40 risteilyohjuksella ja virallisten lukujen mukaan iskussa kuoli 65 ja haavoittui 180 ihmistä. Iskujen jälkeen taisteluhenki joutui koetukselle, jotkut vapaaehtoiset repivät sopimuksensa ja ilmoittivat lähtevänsä kotiin.
Javoriv ei muutenkaan ollut turvallinen paikka, siellä oli venäläisiä soluttautujia ja myöhemmin selvisi, että leiriltä oli vuodettu monen ulkomaalaisen vierastaistelijan henkilöllisyys. Arttukin löysi nimensä venäläiseltä sivustolta, jossa hänen päästään luvattiin 25 000 dollarin palkkio.
Rintamalla
Artun ensimmäinen taistelukokemus oli parikymmentä kilometriä pääkaupungista koilliseen olleessa kylässä. Taistelutoveri tuhosi singolla panssarivaunun ja räjähdyksen jälkeen piilossa olleet venäläissotilaat juoksivat paniikissa karkuun. Miesjoukko oli helppo kohde, Arttu painoi vain konekiväärin liipaisinta ja lopulta pellolla lojui kasa ruumiita.
Kun kaatuneita lähestyttiin, Arttu tuli huonovointiseksi, mutta joukkueen miehet rauhoittelivat ja kehuivat hyvin tehdystä työstä. Joukkueenjohtaja tarjosi taskulämmintä vodkaa ja sanoi: ”Nyt sinut on kastettu ja tiedät, että pystyt tappamaan. Moni ei siihen pysty, mutta Arttu, sinä pystyt. Ensimmäinen on aina vaikein, muista se”.
Joitakin päiviä myöhemmin Arttu sai erikoistehtävän. Hän ajoi minibussia, johon evakuoitiin siviilejä kylästä, jota kohti vihollinen oli tulossa. Kesken tehtävän venäläinen panssarivaunu ilmestyi yllättäen paikalle. Arttu komensi ihmiset bussiin ja lähti itsekin juoksemaan kohti ajoneuvoa, mutta hän kaatui maahan saatuaan selkään voimakkaan iskun.
Hän pääsi bussiin ja ajoi niin nopeasti kuin pystyi kauemmas odottaen koko ajan, milloin panssarivaunun ammus osuisi bussiin. Niin ei tapahtunut, mutta hengenlähtö oli ollut lähellä. Selkään osunut isku johtui kahdesta luodista, jotka luotiliivi onneksi pysäytti.
Sodan kauhuja
Artun ryhmä oli tarkastamassa erästä kylää, josta venäläiset oli hieman aiemmin häädetty. Yhtä taloa tarkastettaessa nuori brittisotilas haavoittui koskiessaan venäläissotilaan ruumiiseen. Sen alle oli viritetty kranaatti, joka räjähti ruumista siirreltäessä. Britti menetti räjähdyksessä toisen käden ja osan jalkaa. Tämän jälkeen tuli tiukka määräys, ettei vihollisen ruumiita saanut siirrellä, vaan ne piti jättää pommien purkuun erikoistuneille joukoille.
Yksi tehtävä Butšan kaupungissa, jossa tarvittiin apua. Kaupungin kaduilla lojui siviilien ruumiita ja erään talon edessä oli koolla ulkomaalaissotilaita, jotka olivat järkyttyneen näköisiä.
Arttu meni talon kellariin, jossa hän näki kokonaisen perheen kuolleena. Isoäiti, isoisä, äiti ja kolme lasta. Nuorin lapsista oli korkeintaan nelivuotias. Kaikkien kädet on sidottu selän taakse ja jokaista oli ammuttu päähän. Näky oli järkyttävä ja vihaa ruokki venäläisten raakuuksista kertoneet uutiset, joita kantautui yhä enemmän. Artun oli kuitenkin koottava itsensä, jos hän aikoi jatkaa rintamalla.
Ann-Mari Leinonen: Suomalaistaistelijana Ukrainassa. 249 sivua. WSOY 2024.