Suomalaisiin organisaatioihin kohdistuneet kyberhyökkäykset ovat lisääntyneet kuluvan vuoden aikana, Traficom kertoo tiedotteessa. Erityisesti kasvussa ovat haittaohjelmat, tietojenkalastelut ja palvelunestohyökkäykset.
Hyökkääjien ja heidän motivaationsa todentaminen on Traficomin mukaan usein haasteellista. Vaikka tavanomaisten kyberhyökkäysten määrä on kokonaisuudessaan kasvanut, myös muun muassa kohdennetut tietojenkalasteluviestit ja murtautumisyritykset ovat lisääntyneet.
On arvioitavissa, että niin valtioiden tekemät poliittiset ratkaisut ja turvallisuusympäristössä tapahtuvat muutokset kuin yritysten tekemät päätökset voivat aktivoida rikollisia kohdistamaan hyökkäyksiä suomalaisiin organisaatioihin. Traficomin Kyberturvallisuuskeskus on tämän johdosta arvioinut kyberturvallisuuden uhkatason nousseen Suomessa.
Traficomin pääjohtaja Kirsi Karlamaan mukaan kyberhyökkäysten määrät ovat kasvaneet Suomessa vuosi vuodelta. Kasvu on myös jatkunut tänäkin vuonna ja toimintatavat ovat muuttuneet.
– Tämä käy selvästi ilmi saamistamme tietoturvapoikkeamista, joiden pohjalta olemme tukeneet organisaatioita poikkeamatapausten selvittämisessä ja tehneet tapauksista analyysiä. Olemme myös verranneet Suomen tilannetta kansainvälisen kumppaniverkostomme tietoon, jonka pohjalta voimme sanoa uhkatason kohonneen, Karlamaa sanoo tiedotteessa.
– Tekemämme analyysi osoittaa, että suomalaisiin organisaatioihin kohdistuvat hyökkäykset vaikuttaisivat olevan nyt aiempaa räätälöidympiä, ja ne on todennäköisesti kohdistettu tiettyyn yksittäiseen organisaatioon aikaisemman hakuammunnan sijaan, hän jatkaa.
Kuluvan kesän aikana esimerkiksi teollisuusyhtiö Wärtsilä ja Suomen Tietotoimisto STT ovat kertoneet kiristyshaittaohjelman uhriksi joutumisestaan. Suomessa entistä useampi organisaatio onkin joutunut tällaisen haittaohjelman uhriksi. Karlamaa peräänkuuluttaakin yleisesti organisaatioilta panostusta kyberuhkiin varautumiseen.
LUE MYÖS:
STT verkkohyökkäyksen kohteena, osa toiminnoista ajettu alas (VU 29.7.2022)