Suomalaista silkkidesignia pekingiläisille

Silkkiasusteiden designyritys Marja Kurki avasi tällä viikolla ensimmäisen oman myymälänsä Pekingiin.

Tulevien vuosien aikana Marja Kurki tähtää myymäläverkostonsa laajentamiseen muihinkin Aasian suurkaupunkeihin, esimerkiksi Shanghaihin.

Marja Kurki on toiminut Kiinan markkinoilla jo 20 vuoden ajan. Yrityksellä on Kiinassa myyntipisteitä eli niin sanottuja shop-in-shop-myymälöitä 70 liikkeen yhteydessä. Yhtiö pitää Kiinaa päämarkkina-alueenaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Uusi liike vastaa yrityksen mukaan tyyliltään Helsingin Esplanadin myymälää. Se on noin 80 neliön kokoinen ja myyjiä on neljä.

– Tuotevalikoima tuoreessa Pekingin liikkeessä on laajempi kuin Helsingissä, sillä silkkituotteiden kysyntä on Kiinassa huomattavasti monipuolisempaa, kertoo Marja Kurjen suunnittelu- ja markkinointijohtaja Satu Kurki yhtiön tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhtiön mukaan tekstiilien myynti tavarataloissa heikkenee tällä hetkellä Aasiassa aivan kuten Suomessakin, ja kuluttajat haluavat ostaa tuotteet brändien omista liikkeistä.

Uudistuksillaan Marja Kurki kertoo vastaavansa tähän kysyntään.

Marja Kurki aikoo lisäksi avata syksyllä neljä uutta shop-in-shopia uudelle markkina-alueelle Etelä-Koreaan.

Mainos