Tutkijatohtori Erkki Kankareen johtama kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt uuden populaation äärimmäisen kirkkaita räjähdyksiä etäisistä galakseista. Suomen Akatemian tiedotteen mukaan kyseessä voi olla yksi kaikkien aikojen kirkkaimmista supernovaräjähdyksistä. Tutkimus pohjautuu valtaosin havaintoihin yhteispohjoismaiselta NOT-teleskoopilta, jota Suomen Akatemia on mukana rahoittamassa.
Tutkimus keskittyy kirkkaaseen räjähdykseen, joka löydettiin Havaijilla sijaitsevalla teleskoopilla osana koko taivaan kattavaa etsintäohjelmaa. Sen tavoitteena on löytää muuttuvia kohteita kuten supernovia eli massiivisten tähtien räjähdyksiä. Löydetyn räjähdyksen emogalaksi sijaitsee yli kolmen miljardin valovuoden etäisyydellä Maasta. Se on erittäin mielenkiintoinen muun muassa kirkkautensa ja emogalaksin ydinalueelle sijoittumisensa vuoksi. Kohdetta on seurattu useita vuosia.
Havaintoanalyysin pohjalta tutkijaryhmä päätyi kahteen eri vaihtoehtoon kohteesta. Jos kyseessä on yksi kaikkien aikojen kirkkaimmista supernovaräjähdyksistä, se on lähtöisin äärimmäisen massiivisesta tähdestä, jonka massa on vähintään useita kymmeniä tai jopa satoja Auringon massoja.
Kyseessä voi kuitenkin myös olla tähden hajoaminen galaksiytimen supermassiivisen mustan aukon aiheuttamien vuorovesivoimien vaikutuksesta. Molemmissa tapauksissa havainnot viittaavat siihen, että kohteessa räjähdysmäisesti laajeneva materiaali törmäsi ympäröivässä avaruudessa olevaan tiheään kaasuun.
– Mikäli kyse on mustan aukon hajottamasta tähdestä, havainnot kertovat jotain uutta tällaisten kohteiden mekanismista, Queen’s University Belfastissa työskentelevä Erkki Kankare toteaa.
Havainnot tehtiin pääosin 2.56 metrin NOT-teleskoopilla La Palmalla, Kanarian saarilla. Se on yksi maailman parhaista observatorioalueista.
NOT:lla on tärkeä rooli sekä Suomessa tehtävälle tähtitieteen tutkimukselle että uuden tutkijasukupolven koulutuksessa. Joustavuutensa ansiosta NOT on kansainvälisesti erittäin kilpailukykyinen teleskooppi ja erinomaisesti soveltuva supernovien ja muiden transienttien havainnointiin.
Suomesta tutkimuksessa ovat mukana myös tohtori Tuomas Kangas sekä tohtorikoulutettavat Jussi Harmanen ja Thomas Reynolds Turun yliopiston fysiikan ja tähtitieteen laitoksen Tuorlan observatoriosta.
Tutkimus on ilmestynyt Nature Astronomy -lehdessä.