Suomalaisyhtiö auttaa Ukrainaa sotimaan avaruudessa

ICEYEn satelliittikuvien avulla on aiheutettu Moskovalle miljardien dollarien kustannukset.
ICEYE kertoo satelliiteistaan kotisivuillaan.
ICEYE kertoo satelliiteistaan kotisivuillaan.

Suomalainen satelliittioperaattori ICEYE on allekirjoittanut yhteistyöpöytäkirjan Ukrainan kanssa sen asevoimien avaruuteen perustuvien kaukokartoituskykyjen vahvistamiseksi. Yhtiö kehittää valvontaan soveltuvia synteettisen apertuurin mikrosatelliitteja ja on tukenut Ukrainan hallitusta vuodesta 2022 lähtien.

Sopimuksessa ICEYE ilmoittaa edelleen varmistavansa, että Ukrainan alueelta kuvattua materiaalia käytetään Ukrainan turvallisuuden ja puolustuksen hyväksi. Pöytäkirja keskittyy ensisijaisesti kaukokartoitusteknologian vahvistamiseen ja sen tuottaman datan käyttöön Ukrainan puolustusta varten mutta toissijaisesti myös maan integroitumiseen globaaliin avaruustalouteen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ukrainan varapuolustusministeri Kateryna Chernohorenko sanoi yhteistyön ICEYEn kanssa vahvistavan maan tiedustelun toimintaa.

– Olen kiitollinen yhtiölle sen sitoutumisesta Ukrainan kansan arvoihin. Tuen sen aikomusta rajoittaa satelliittikuvantamista Ukrainan alueella. Meidän täytyy suojella maatamme maalla, ilmassa, merellä ja avaruudessa, hän totesi.

ICEYE ilmoitti elokuussa 2022 allekirjoittaneensa sopimuksen hyväntekeväisyysjärjestö Serhiy Prytulan kanssa ICEYEn SAR-satelliittien kuvantamisresurssien tarjoamiseksi Ukrainalle. Sopimuksen perusteella yksi yhtiön satelliitti on asetettu kokonaan Ukrainan käyttöön.

Yhtiö tarjoaa Ukrainan asevoimille myös pääsyn sen SAR-satelliittikonstellaatioon, mikä mahdollistaa sille tutkasatelliittikuvien saannin kriittisistä paikoista lyhyin väliajoin. Tulokset ovat olleet Ukrainalle hyvin hyödyllisiä. Tähän mennessä satelliitit ovat auttaneet Ukrainan sotilastiedustelupalvelu HURin mukaan hyökkäyksissä yli 1 500:a venäläismaalia vastaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Satelliiteilla on saatu 4 173 kuvaa Venäjän sotilaskohteista pelkästään viime vuoden aikana mukaan lukien 370 lentokentästä, 238:sta ilmatorjunnan ja radiotiedustelun asemasta, 153 öljyvarikosta ja asevarastosta sekä 17 laivastotukikohdasta. Korkearesoluutiokuvia on saatu myös 147 kohteesta, jotka tuottavat ja varastoivat ohjuksia, ammuksia ja lentopommeja Venäjän asevoimille.

HURin mukaan 38 prosenttia kuvista on ollut hyökkäysvalmistelujen käytössä auttaen aiheuttamaan Moskovalle miljardien dollarien kustannukset.

– ICEYE on tehnyt läheistä yhteistyötä Ukrainan puolustusministeriön kanssa ensimmäisestä sotapäivästä alkaen tukien ja auttaen Ukrainaa rakentaen sen avaruuspuolustuskykyjä. Visiomme mukaisessa linjassa parantaa elämää maapallolla tulemalla maanhavainnoinnin globaaliksi totuuden lähteeksi olemme ylpeitä ponnistuksistamme tarjota Ukrainalle objektiivista, käyttökelpoista dataa ja teknistä tukea. Uuden, uraauurtavan teknologian käyttö antaa jatkossakin merkittävää hyötyä Ukrainan hallitukselle, vakuutti yhtiön toimitusjohtaja Rafal Modrzewski.

Mainos