Suomen eukonkannosta uutisoidaan Kiinassa asti – ”kummallinen kilpailu”

Eukonkannon MM-kilpailuista on uutisoitu ympäri maailmaa.

Eukonkannon MM-kilpailut järjestettiin Sonkajärvellä viime viikolla. Kisasta on uutisoitu laajasti maailmalla.

Tiistaina kilpailu ylitti uutiskynnyksen jopa Kiinassa asti. Valtiollisen CCTV:n uutinen aiheesta löytyy tästä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Tässä oudossa kisassa pariskunnat sprinttaavat 250 metrin mittaisella radalla vaimot aviomiesten selässä roikkuen”, kiinalaismedia kirjoittaa.

CCTV uskoo, että kilpailijoiden motto on: ”hän ei ole painava, hän on vaimoni”.

Myös esimerkiksi brittiläinen Daily Mail on julkaissut kuvilla ryyditetyn artikkelin aiheesta. Daily Mailin mukaan aviomiehen on selvittävä kilvassa ”piinavasta esteradasta vaimo selässään”. Brittilehti huomauttaa, että kisaan voi osallistua myös naapurista lainatun vaimon kanssa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Eukonkantokilpailuista ovat kertoneet myös kansainväliset uutistoimistot kuten esimerkiksi Reuters.

Tänä vuonna eukonkantokilpailun voitti venäläispari Dimitri Sagal ja Anastasia Loginova. Toiseksi tuli viisinkertainen mestaripari Suomesta, Taisto Miettinen ja Kristiina Haapanen.

Mestareiden palkinto on vähintään yhtä omintakeinen kuin itse kilpailu. Voittaja saa nimittäin mukaansa vaimon painon verran olutta.

Mainos