Silakan ja kilohailin vienti Venäjälle tyrehtyi viime elokuussa Venäjän asettamien tuontikieltojen vuoksi, kerrotaan Luonnonvarakeskuksesta.
Pakastettua kokonaista silakkaa ja kilohailia vietiin Venäjälle viime vuonna 10,3 miljoonaa kiloa, mikä oli kolmasosan vähemmän edellisenä vuonna.
Tanskaan viedyn silakan määrän kasvu korvasi kuitenkin Luonnonvarakeskuksen mukaan Venäjän-viennin supistumista.
Tanskaan vietiin viime vuonna tuoretta kokonaista silakkaa 20 miljoonaa kiloa, mikä oli lähes kaksinkertainen määrä edelliseen vuoteen verrattuna.
Lisäksi Tanskaan vietiin uutena tuotteena pakastettua kokonaista silakkaa 2,3 miljoonaa kiloa.
Kalaa ja kalatuotteita vietiin viime vuonna Suomesta ulkomaille yhteensä 65,8 miljoonaa kiloa, mikä oli neljä miljoonaa kiloa edellisvuotta enemmän. Viennin arvo laski kuitenkin yli kolme miljoonaa vajaaseen 42 miljoonaan euroon.
Tärkeimmät kalan ja kalatuotteiden vientimaat olivat Viro 23 miljoonalla eurolla, Tanska 6,9 miljoonalla eurolla, Venäjä 5,5 miljoonalla eurolla ja Ruotsi 2,7 miljoonalla eurolla.