Suomen Pankki: Lähes nollakasvu tänä vuonna, hidas käänne tulossa

Suomen talous alkaa vähitellen kasvaa, mutta kasvu käynnistyy hitaammin kuin muualla euroalueella, arvioi Suomen Pankki.

Talous alkaa Suomen Pankin tuoreen ennusteen mukaan vähitellen kasvaa, kun vientimarkkinat piristyvät ja erittäin kevyt rahapolitiikka tukee talouden elpymistä.

Tälle vuodelle pankki ennustaa vain 0,2 prosentin kasvua, eikä Suomen uskota pääsevän seuraavinakaan vuosina muun euroalueen kasvuvauhtiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ensi vuonna talouskasvu olisi Suomen Pankin ennusteen mukaan 1,2 prosenttia ja 1,3 prosenttia vuonna 2017.

Pankki varoittaa, että kasvu voi jäädä tätäkin heikommaksi, jos maailmantalous kohenee odotettua hitaammin. Kotimaassa puolestaan riskit liittyvät talouspolitiikan onnistumiseen.

Suomen rakenteellisiin ongelmiin ei pankin mielestä kuitenkaan ole nopeaa ratkaisua, joten kasvu jää pitkähköksi aikaa vähäiseksi.

Poimintoja videosisällöistämme

Tuottavuuden Suomen Pankki arvelee kohenevan lähivuosina vain vähän, mutta maltilliset palkankorotusten ansiosta kustannuskilpailukyky ei enää heikkene muihin euromaihin verrattuna.

Suhdanteiden vähäisestä paranemisesta huolimatta työmarkkinoiden tilanne ei lähivuosina kuitenkaan pankin mukaan juuri helpotu. Pitkällä aikavälillä myös työikäisen väestön määrän supistuminen rajoittaa työvoiman saatavuutta ja talouskasvua.

Julkisessa taloudessa alijäämä on suuri ja ikäsidonnaiset menot ovat kasvaneet, mikä on kiihdyttänyt velkaantumista. Suomen Pankin mukaan hallituksen sopeutustoimet kääntäisivät velka-asteen laskuun hallituskauden lopussa, mutta myöhemmin velka-aste alkaisi taas nousta väestön ikääntymisestä johtuvien menojen takia,

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kasvuvaikutukset riippuvat olennaisesti siitä, saadaanko myös kustannuskilpailukykyä parannettua, Suomen Pankin tiedotteessa todetaan.

Lue myös:

Erkki Liikanen: Palkkamalttia tarvitaan ja muitakin toimia

Mainos