Euroopan asukkaiden suhtautumisessa muun muassa uskonnollisiin vähemmistöihin, abortin laillisuuteen ja samaa sukupuolta olevien avioliittoon on suuria alueellisia eroja, Pew Research Centerin uusi raportti kertoo. Karkeasti ottaen läntisessä Euroopassa ollaan paikoin huomattavastikin liberaalimpia kuin itäisessä Euroopassa.
Suomi kuuluu tulosten perusteella asenteiltaan Länsi-Euroopan valtioiden joukkoon. Suomessa ollaan kuitenkin konservatiivisempia kuin muissa Pohjoismaissa.
66 prosenttia suomalaisista on esimerkiksi valmis hyväksymään muslimin perheeseensä. Ruotsissa luku on 80 prosenttia, Norjassa 82 prosenttia ja Tanskassa 81 prosenttia.
Samaa sukupuolta olevien oikeutta avioliittoon tukee puolestaan Suomessa 64 prosenttia kansasta, kun Ruotsissa samaa sukupuolta olevien avioliittojen sallimista tukee 88 prosentissa ja Tanskassa 86 prosenttia kansasta. Norjassa samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta tukee 72 prosenttia.
Tutkimuksen perusteella esimerkiksi jo Baltian maiden ja Pohjoismaiden väliset erot ovat huomatavat. Viro on Baltian maista liberaalein. Siellä samaa sukupuolta olevien lailliset avioliitot hyväksyy 23 prosenttia kansasta. Latviassa luku on 16 ja Liettuassa 12 prosenttia.
Koko tutkimus metodeineen, lukuineen ja vertailuineen löytyy tämän linkin takaa.
In nearly every Central and Eastern European country we surveyed, fewer than half of adults say they would be willing to accept a Muslim into their family. In nearly every Western European country surveyed, more than half say this. https://t.co/4wjFYOqfRL pic.twitter.com/aqpXGN14FK
— Pew Research Center (@pewresearch) October 29, 2018
Majorities in all of the surveyed Western European countries favor same-sex marriage, while majorities in almost all of the Central and Eastern European countries oppose it. https://t.co/m1i1RipjMu pic.twitter.com/KwQRokJNMx
— Pew Research Center (@pewresearch) October 29, 2018