”Suomessa on paikkakuntia, joilta voi ostaa kaksion 5 000 eurolla”

Asuntojen vuokrauksessa ovat nyt vuokralaisen markkinat ja asuntokaupassa ostajan markkinat, arvioi Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola.

Metsola neuvoo vuokralaista toimimaan nyt, jos aikoo vaihtaa asuntoa. Kilpailevia asunnonhakijoita on liikkeellä vähän ja vuokrapyynnöt ovat maltillisia.

– Vuoden ensimmäinen neljännes on rauhallista aikaa vuokramarkkinoilla, Metsola kertoo Vuokraturvan tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kesällä ja syksyllä solmittavissa sopimuksissa maksetaan hänen mukaansa sesonkivuokria. Sopimuksiin kirjataan 5-10 prosenttia korkeampia vuokria kuin muuna vuonna.

Pulaa pienistä asunnoista, isoista ylitarjontaa

Pienistä vuokra-asunnoista on Metsolan mukaan edelleen kova pula. Esimerkiksi Helsingissä yli puolet yhden hengen talouksista on pakotettu maksamaan joko vuokra- tai omistuskaksiota yksin.

Sen sijaan kaksioita on tarjolla ympäri Suomen runsaasti. Erityisesti aivan uusien kalliiden vuokrakaksioiden tarjonta ylittää kysynnän.

Myöskään isoista vuokra-asunnoista ei ole pulaa. Kolmioiden ja sitä suurempien asuntojen tarjonta ylittää kysynnän, ja vuokrat laskevat uusissa vuokrasopimuksissa.

– Tästä huolimatta aiemmin solmittujen vanhojen vuokrasopimusten vuokria nostetaan edelleen useiden prosenttien vuosivauhtia, Metsola hämmästelee.

Metsolan mielestä on myös kestämätöntä, että esimerkiksi Helsingissä asuu kaupungin tuetuissa vuokra-asunnoissa keskituloisia ja jopa kuusi prosenttia kuuluu suomalaisten parhaiten ansaitsevaan viidennekseen.

Koko Suomessa ostajan markkinat

Asuntokaupassa on suuria alueellisia eroja, mutta Metsolan mukaan yhteistä on se, että koko Suomessa on nyt ostajan markkinat.

Poimintoja videosisällöistämme

Muuttotappiosta kärsivillä pienillä paikkakunnilla asuntokauppa on lähes pysähtynyt, ja hintapyynnöt ovat erittäin matalat.

Joillain paikkakunnilla asunnot ovat menettäneet vakuusarvonsa kokonaan. Metsolan mukaan nyrkkisääntö on, että mitä pienempi kaupunki, sitä haastavampi tilanne.

– Suomessa on paikkakuntia, joilta voi ostaa käytetyn kerrostalokaksion 5 000 eurolla tai vanhan omakotitalon 10 000 eurolla. Ja silti on vielä varaa valitakin, Metsola kertoo.

Pääkaupunkiseudulla ainoastaan yksiöiden kauppa käy edelleen vastaavin hinnoin kuin vuosi sitten. Muiden asuntojen hinnat ovat hieman laskeneet.

Suuri joukko myyjistä pääkaupunkiseudulla ei kuitenkaan ole valmis laskemaan hintoja ollenkaan, mikä on vähentänyt asuntokauppojen määrää selvästi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Metsolan mielestä hintojen hidas liuku alaspäin ei näytä pysähtymisen merkkejä. Toisaalta alhainen korkotaso, pankkien joustavuus, lyhennysvapaat ja vuokrausmahdollisuudet vähentävät hintojen romahduksen vaaraa.

Lue myös:

Vuokrat nousivat viime vuonna 3,2 prosenttia

Mainos