”Suomesta löytyy merkittävää liiketoimintaa sektoreilta, jotka eivät ensimmäisenä tule mieleen”

Liikuntatoimialan koko on Suomessa vähintään 5,5 miljardin euroa, mikä on saman verran kuin peli- ja muotoilualat yhteensä, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö.

Lamasta huolimatta liikunta-ala on ministeriön mukaan ollut Suomessa jo useita vuosia voimakkaassa kasvussa. Alalla on enemmän nuoria kasvuyrityksiä kuin muilla aloilla.

– Liikuntabisnes on hyvä esimerkki siitä, että Suomesta löytyy merkittävää liiketoimintaa sellaisilta sektoreilta, jotka eivät ehkä ensimmäisenä tule mieleen, toteaa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ministeriön tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ministeriön teettämässä selvityksessä liikuntaliiketoimintaan katsotaan kuuluvaksi kaikki sellainen yritystoiminta, jonka sisällöllinen lähtökohta on liikunta ja urheilu.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Liikunta-alan kasvun taustalla ovat ministeriön mukaan länsimaissa lisääntyvät elintapasairaudet, niiden ehkäisy ja hoito sekä terveystietoisuuden leviäminen. Lisäksi liikunnallinen elämäntapa, tavoitteellinen harrastaminen sekä yleensä terveyden mittaaminen, älyteknologia ja liikuntaan liittyvien elämysten ja yhteisöllisyyden haku lisääntyvät koko ajan.

Vapaavuoren mukaan Suomessa on liikunta-alalla paljon potentiaalia kovaan kansainväliseen kasvuun. Nuoria kasvun kynnyksellä olevia yrityksiä on runsaasti.

– Suomessa on erinomaista teknologia-, terveys-, liikunta- ja muotoiluosaamista. Sanotaan, ettei Suomessa osattaisi markkinoida tai tuotteistaa. Liikunta-alalla jo menestyneet yritykset osoittavat tämän vääräksi, Vapaavuori toteaa.

Mainos