”Hallitusohjelmassa sovittu selvitys on nyt valmis ja nyt on tekojen vuoro”, Eero Suutari toteaa tiedotteessaan.
Hänen mukaansa tämän päivän ratkaisut määrittävät huomisen toimintaympäristön.
”Jos se ei ole kilpailukykyinen, saadaan työttömyyden hedelmistä nauttia jatkossa yhä enenevissä määrin.”
Suutarin mukaan Suomi on työmarkkinoiden jäykkyydessä edelleen omaa luokkaansa.
”Työkustannukset eivät jousta, työvoiman liikkuvuudessa on parantamisen varaa, monista rakenteellisista ongelmista puhumattakaan”, hän listaa.
Joustojen lisäksi Suomeen tarvitaan Suutarin mukaan lisää riskinottoa, omistamista sekä sijoittamista.
”Harvoin on työtä ennen kuin joku on sijoittanut, yrittänyt ja ottanut riskiä. Valtion tehtävä on huolehtia siitä, että puitteet tähän ovat kunnossa ja ajanmukaiset.”