Suomi rahoittaa Ebolan vastaista taistelua

Ulkoministeriö rahoittaa kehitysministeri Pekka Haaviston (vihr.) päätöksellä Ebola-epidemian vastaista työtä yhteensä 780 000 eurolla.

Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen Liiton työtä rahoitetaan Suomen Punaisen Ristin välityksellä 280 000 eurolla ja Maailman terveysjärjestö WHO:n työtä 500 000 eurolla.

Tuki otetaan Suomen kehitysyhteistyöhön kuuluvista humanitaarisen avun määrärahoista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

WHO on julistanut Ebola-epidemian kansainväliseksi hätätilaksi. Tällä hetkellä WHO:n 33,4 miljoonan euron hätäapuvetoomuksesta vasta 6,5 miljoonaa euroa on katettu.

WHO:n tilanneraportin mukaan Ebola-tapauksia on yli 1700, joista lähes tuhat on johtanut kuolemaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tilanne on hälyttävä tartuntojen määrän kasvaessa. Mikäli epidemiaa Länsi-Afrikassa ei saada loppumaan, ovat seuraukset katastrofaaliset, Haavisto toteaa ministeriön tiedotteessa.

Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen Liitto on perustamassa ensimmäistä Ebola-klinikkaa Sierra Leoneen.

Myös Kirkon Ulkomaanapu kohdistaa osan ulkoministeriön Ulkomaanavun Liberia-työhön myöntämistä varoista Ebolan vastaiseen taisteluun.

Mainos