Suomi-uutinen leviää maailmalla: Koko kansalle 800 euron perustulo

Kelan tekemä perustuloselvitys on synnyttänyt maailmalla uutisia, joiden perusteella koko Suomi ollaan jo siirtämässä malliin.

”Jos kaikki menee aikataulun mukaisesti, Suomi heittää kaikki olemassa olevat etuudet romukoppaan ja alkaa jakaa 800 euroa kuussa – kaikille”, kertoo esimerkiksi Australian SBS.

Jutussa todetaan, että ratkaisu voi kuulostaa kaukaa haetulta, mutta ”näyttää todennäköiseltä, että Suomi toteuttaa suunnitelman”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sekä enemmistön Suomen kansasta että pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kerrotaan puoltavan ajatusta.

Asiasta on uutisoinut samaan sävyyn myös muun muassa suosittu verkkolehti Quartz.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Juttujen taustalla on Lännen Median lokakuun lopussa julkaisema uutinen. Siinä kerrotaan Kelan valmistelemasta ehdotuksesta perustulomalliksi. Hallitus on antanut mallien kehittämisen Kelan tehtäväksi. Niiden pohjalta aiotaan toteuttaa perustulokokeilu.

– Täydessä perustulossa ei olisi juuri muita perusturvaetuuksia, joten sen olisi oltava aika korkea, noin 800 euroa kuukaudessa. Osittaisessa perustulossa lähdemme liikkeelle 550 eurosta, koska työmarkkinatuki on nettona sen verran. Perustulokokeilussa olisi moraalisesti väärin tarjota kenellekään pienempää summaa, Kelan tutkimusjohtaja Olli Kangas sanoi Lännen Medialle.

Koko sosiaaliturvajärjestelmän uudistamiseen on siis vielä matkaa huomattavasti enemmän kuin kansainvälinen uutisointi antaa ymmärtää.

Mainos