Superin nuoret: Varhaiskasvatuksessa ryhmäkoolla kikkaillaan

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin nuorten jäsenten mielestä varhaiskasvatuksessa lapsiryhmien koot ovat liian suuret ja ryhmäkoolla kikkaillaan.

Varhaiskasvatuksessa lastenhoitajan tehtävissä työskentelevien Superin nuorten jäsenten mielestä lapsiryhmien koot ovat liian suuret ja ryhmäkoolla kikkaillaan.

Superin nuoret kertovat tiedotteessaan, että lapsiryhmät saatetaan nimetä ryhmäasiakirjoissa eri ryhmiksi, vaikka ne toimivat samoissa tiloissa samaan aikaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Samoissa ryhmätiloissa toimivat kaksi ryhmää tarkoittaa Superin mukaan esimerkiksi 24:ää alle kolmevuotiasta lasta ja kuutta hoitajaa. Tilastoissa näkyy kaksi ryhmää, mutta käytännössä samoissa tiloissa lapsijoukkoa hoidetaan usein yhteisvoimin, koska esimerkiksi ruokailuun, pukemisiin sekä perushoitoon ei ole muita tiloja.

Lisäksi osa-aikaisesti hoidossa olevat lapset saattavat lisätä lasten määrää ryhmässä.

Ryhmien enimmäiskoolle ollaan uudessa varhaiskasvatuslakiehdotuksessa asettamassa rajoituksia. Superin nuorten mukaan suunta on oikea, ja he haluavat, että myös lakiuudistuksen loppuun saattamiseen panostetaan.

Mainos