Susanna Koski Ylelle: En halua kaataa hallitusta, mutta entä jos sote onkin huono?

Kokoomuksen kansanedustaja sanoo, ettei äänestä sote-paketin puolesta, ellei voi hyväksyä sitä kompromissina.

Kokoomuksen Susanna Koski pohtii, äänestääkö hän sote-uudistuksen puolesta vai ei. Uudistusta aiemminkin julkisesti epäillyt Koski kertoo Ylelle, että kumpikin vaihtoehto voisi kaduttaa. Ylen jutussa kansanedustajat kertovat päätöksistä, jotka kaduttavat.

– En halua kaataa hallitusta, mutta ajattelen riskiä toisin päin: entä jos paketti menee eteenpäin, ja onkin huono, Koski pohtii.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän toteaa, että yöunet menisivät varmemmin huonosta uudistuksesta.

– En voisi äänestää lain puolesta, jos en pysty allekirjoittamaan sen sisältöä edes kompromissina.

Susanna Kosken mukaan ei olisi maailmanloppu, vaikka sote ei tällä hallituskaudella menisikään läpi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Uudistusta perustellaan hänen mukaansa enne kaikkea sillä, että sen tekeminen on välttämätöntä. Hänestä perustelu on huono.

– Meille sanotaan, että poliittisen järjestelmän uskottavuus olisi koetuksella jos tämäkin yritys menisi nurin. Päinvastoin, uskottavuus on koetuksella, jos näin valtava uudistus runnotaan läpi hinnalla millä hyvänsä.

 

Mainos