Taksiliitosta eroamisen taustalla on Lähitaksi Oy:n tiedotteen mukaan Valopilkku-tilaussovelluksen myynti.
Lähitaksi kertoo pelastaneensa Valopilkku-tilaussovelluksen toiminnan jatkumisen sen jälkeen, kun ”Taksi Helsinki yksipuolisesti irtautui siitä viime marraskuussa”.
”Seuraavana maanantaina 20.11. sen Valopilkun taksitilausten välitys loppui ja Lähitaksi otti Taksiliiton erityisestä pyynnöstä hoitaakseen ajamatta jääneet tilaukset. Taksi Helsinki informoi myös, että Valopilkku ei enää toimi pääkaupunkiseudulla, mikä ei pitänyt paikkaansa”, tiedotteessa kerrotaan.
Suomen Taksiliitto ry:n omistama Taksiliiton Yrityspalvelu Oy teki keskiviikkona esisopimuksen Valopilkku-tilausapplikaation ja sitä koskevan liiketoiminnan myynnistä Taksi Helsingille.
Lähitaksi kertoo päättäneensä erota liitosta ja keskittyvänsä nyt oman valtakunnallisen sovelluksen kehittämiseen.
– Taksiliiton Yrityspalvelu Oy:n tämänpäiväinen päätös myydä Valopilkku siitä jo kertaalleen sopimusehtojen vastaisesti luopuneelle ja sitä julkisuudessakin voimakkaasti arvostelleelle taholle vähäisen taloudellisen hyödyn perusteella on valitettavaa ja lyhytnäköistä, Lähitaksin toimitusjohtaja Juha Pentikäinen sanoo.