Syömishäiriöön liittyy ehkä makuaistimusten muutoksia aivoissa

Anoreksiaa tai bulimiaa sairastavien aivoista on löydetty rakenteellisia muutoksia, jotka saattavat vinouttaa ihmisen suhtautumista syömiseen, uutispalvelu Duodecim.

Kahteen tuoreeseen tutkimukseen perustuvat havainnot voivat Duodecimin mukaan auttaa tunnistamaan ja ehkä myös hoitamaan syömishäiriöitä.

Tutkimukset julkaistiin American Journal of Psychiatryssa. Anoreksiaa tai bulimiaa sairastavilla tai niistä toipuneilla on rakenteellisia muutoksia aivosaaren eri osissa, aivojuoviossa sekä otsalohkon suorapoimussa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Toisessa tutkimuksessa potilaiden aivoissa havaittiin lisäksi poikkeavia reaktioita heidän syödessään sokeria. Anoreksiasta toipuvien aivosaaressa eli insulassa sokeri aiheutti selvästi odotettua pienemmän ja bulimiasta toipuvien aivoissa odotettua suuremman reaktion.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Havaintojensa pohjalta tutkijat pitävät mahdollisena, että anoreksiaan kuuluva syömisen välttäminen ja laihtuminen liittyvät aivojen puutteelliseen kykyyn tunnistaa nälkäsignaaleja. Bulimiaan kuuluva ahminta voi puolestaan selittyä signaalien ylitulkinnalla.

Nykykäsityksen mukaan syömishäiriöt johtuvat Duodecimin mukaan monesta eri syystä. Hermostollisten ja biologisten tekijöiden lisäksi monet yksilönkehitykseen sekä perheeseen liittyvät seikat ja sosiokulttuuriset tekijät altistavat syömishäiriöille.

Anoreksia eli laihuushäiriö alkaa yleensä 14–24-vuotiaana ja bulimia eli ahmimishäiriö 16–20-vuotiaana. Anoreksiaan sairastuvista noin 5 prosenttia kuolee nälkiintymisen aiheuttamiin muutoksiin tai itsemurhaan, kertoo Duodecim.

Mainos