Taistelut laajenevat Irakissa – nyt hyökättiin Tikritiin

Islamilaiset taistelijat ovat hyökänneet Tikritin kaupunkiin Irakissa.

Irakin entisen johtajan Saddam Husseinin kotikaupunki Tikrit sijaitsee vain 150 kilometriä pohjoiseen Baghdadista.

Irakin pääministeri Nouri Maliki on vaatinut vastaiskua hyökkääjiä vastaan ja rangaistusta pakoon lähteneille turvallisuusjoukkojen jäsenille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tiistaina islamistit valtasivat Pohjois-Irakissa Mosulin kaupungin ja Niniven maakunnan. Mosulista on paennut jo puoli miljoonaa ihmistä.

Hyökkääjien kerrottiin keskiviikkona vallanneen myös Turkin konsulaatin Mosulissa. Uutistoimistojen mukaan siepattuna on Turkin konsuli sekä 47 ihmistä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hyökkääjien kerrotaan kuuluvan Syyriaan ja Irakiin islamilaista valtiota ajavaan ISIS-järjestöön. Järjestön valvonnassa on jo merkittävä alue itäisestä Syyriasta sekä Irakin länsi- ja keskiosista.

Maanpuolustuskorkeakoulun avustava tutkija Juha Saarinen varoittaa Ylen uutisissa, että islamistitaistelijat tulisi ottaa vakavasti myös Euroopassa. Hänen mukaansa ISIS-järjestön taktiikkana on Euroopassa toteutettavien terrori-iskujen mahdollistaminen.

Lähteet: BBC, France24, Yle

Mainos