[rev_slider alias=”liikanen-01″ mode=”header”][/rev_slider]Keskellä finanssikriisiä Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen sattui ohikulkumatkallaan oikaisemaan Helsingin rautatieaseman tuntumassa sijaitsevan Sanomatalon läpi. Talon kauppakujalla sijaitsevan Galleria Kaarisillan ikkunassa oleva taulu, missä mustat joutsenet uiskentelevat tyynen oloisesti kaislikossa, pysäytti kiireisen miehen.
Musta joutsen on taloustieteessä termi, millä tarkoitetaan harvinaisten ja vaikeasti ennustettavien tapahtumien vaikutusta maailman kulkuun. Finanssikriisiä kutsuttiin myös mustaksi joutseneksi. Teos iski pääjohtajan tajuntaan.
Nyt kuvataiteilija Paul Gustafssonin tekemä puupiirrosgrafiikkatyö Mustat joutsenet roikkuu Liikasen työhuoneen seinällä Suomen Pankissa muistuttamassa, etteivät asiat ole aina niin yksiselitteisiä tai ennustettavia.
Gustafssonin työ on osa Suomen Pankin taidekokoelmaa, jonka juuret ulottuvat 1920- ja 1930-luvuille. Ensimmäisten töiden joukossa pankin kokoelmiin hankittiin Juho Rissasen kolmiosainen lasimaalaus. Akseli Gallen-Kallelan Aino-tripyykki ostettiin taloon 1950.
Pian sen jälkeen, kun Liikanen aloitti Suomen Pankin pääjohtajana vuonna 2004, hän ehdotti, että pankin kokoelmia voisi esitellä yleisölle samalla tavalla, kuin oli nähnyt vastaavien kokoelmien kanssa Euroopassa tehtävän.
– Aluksi oli vastustusta. Sitä pidettiin turvallisuusriskinä ja vaikeana järjestää, Liikanen kertoo.
Vasta kun pankin turvallisuuspäällikkö valjastettiin näyttelyn järjestelyistä vastaavaksi henkilöksi, asiat alkoivat sujua. Samaan aikaan Gallen-Kallela seura halusi tulla tutustumaan pankin omistamaan Aino-tripyykkiin. Liikanen ehdotti vaihtokauppaa: kokous Ainon silmien alla onnistuu, jos pankkilaiset saavat vastavuoroisesti luennon Ateneumin ja Suomen Pankin Aino-teosten eroista. Tilaisuudesta tuli menestys.
– Luentoon osallistui viitisenkymmentä työntekijäämme. Siinä luotiin pohja pankin taideoppaille. Nämä ihmiset ovat innostumisellaan mahdollistaneet sen, että olemme voineet avata kokoelmamme suurelle yleisölle.
Vaimon rooli Liikasen oman taideharrastuksen taustatukena on ollut vähintään yhtä merkittävä. Assina julkisuudessa paremmin tunnettu Hanna-Liisa Liikanen väitteli vuonna 2003 taiteen merkityksestä hoitokotien arjessa. Kotona taidetta on ollut aina, ja lomamatkoillakin Liikasten tie vie museoihin ja näyttelyihin – tosin vain yhteen per päivä, siitä on sovittu, Liikanen naurahtaa.
– En minä kouluvuosina osannut itse piirtää enkä maalata. Mutta kun tarpeeksi altistuu yhteisellä taipaleella, sitä oppii.
Maaliskuussa aurinko kipuaa jo niin korkealle, että iltapäivän säteet yltävät tanssimaan Suomen Pankin käytävillä. Aulaan sijoitettu Hannu Väisäsen kymmenen vuotta sitten valmistunut teos March Yellow tuplaa kevään tunnun tilassa.
Työ on yksi Liikasen suosikeista. Keltainen työ hohkaa valoa myös niihin vuodenaikoihin, jolloin hämärä painaa hartioita.
Kuten moniin muihinkin teoksiin, myös tähän liittyy tarina. Ja niitä Liikanen kertoo mielellään.
– Kun hankimme Väisäsen työn pankin kokoelmiin ja se oli tarkoitus kehystää uudelleen, kankaan alta löytyi toinenkin maalaus. Otimme yhteyttä taiteilijaan, joka itsekin yllättyi. Hän oli jo pitkään ihmetellyt, mihin kyseinen maalaus oli kadonnut. Väisänen oli tietysti ilahtunut, kun ostimme lopulta ne molemmat, Liikanen kertoo.
Vuonna 2002 maalattu ”löytölapsi”, Kotipihan kiveys, kuuluu nykyään pankin kokoelmiin.
Mielitaiteilijoistaan Liikanen mainitsee myös kuvataiteilija Jukka Mäkelän, jonka töihin hän tutustui Brysselin vuosinaan toimiessaan Euroopan komission jäsenenä vuosina 1995–2004.
– Olimme saaneet komissiolta budjetin kalusteisiin, mutta seinät olivat tyhjiä. Jukka Mäkelä huomautti minulle, että taide näyttää valokuvissa paremmalta taustalla kuin papereita pursuilevat kirjahyllyt. Ensimmäinen hankinta tyhjään työhuoneeseen oli Mäkelän teos. Nyt Brysseliin hankittu työ roikkuu kotimme seinällä, Liikanen kertoo taideharrastuksensa yhdestä merkkipaalusta.
Myös Suomen Pankin kokoelmista löytyy Mäkelää. Full Moon II hankittiin vuonna 2012.
[rev_slider alias=”liikanen-02″][/rev_slider]
Suomen Pankki kartuttaa kokoelmaansa parin–kolmen teoksen vuosivauhtia. Systemaattisemmin taidetta on kerätty vuodesta 1981, kun setelipaino muutti Vantaalle ja vanhan painon tilat vapautuivat toimistokäyttöön. Tyhjät seinät kaipasivat elämää.
Kokoelman kartuttamisen periaatteena on, että teokset ostetaan aina elävältä taiteilijalta. Näin pankki tukee aktiivisesti työskenteleviä taiteilijoita. Teoksia hankkivaan taidetoimikuntaan kuuluu kaikkiaan viisi jäsentä, jotka puntaroivat hankintoja. Pääjohtaja on heistä yksi.
Asiantuntijanäkemysten ohella hankintoja ohjaa myös tunne. Liikanen nostaa esiin Leena Luostarisen työn Sillalla tanssijat, jonka pankki hankki kokoelmiinsa vain vuotta ennen taiteilijan kuolemaa.
– Olimme päättäneet hankkia Luostariselta työn, ja punnitsimme parin vaihtoehdon välillä. Toinen kuvasi lootuksenkukkaa, toinen oli tämä tanssijat. Tanssijoita kuvaava työ vaikutti hieman kepeältä ja lootuksenkukka olisi ollut turvallisempi valinta, mutta päätimme lopulta ottaa riskin koska teos tuntui lopulta mielenkiintoisemmalta. Taidehankinnoissa riskinotto on sallittua, vaikka keskuspankkitoiminnassa sitä koetetaan välttää, Liikanen hymähtää.
Taide on aina aikansa peili. Vaikka talouden nopeat syklit eivät taiteen tekemisessä näy, yhteiskunnan muutos tulee monessa Suomen Pankin kokoelman teoksessa iholle.
Liikanen haluaa näyttää pankin aulassa olevan Eva Anttilan liki viisimetrisen kuvakudoksen Työ ja elämä. Olympiavuonna 1952 valmistunut työ tiivistää Suomen kiihkeimmät kaupungistumisvuodet yhteen teokseen. Agraari-Suomen kansallispukuisista tytöistä katse siirtyy koulutuksen ja sivistyksen kautta teollistumisen ja kaupungistumisen kiihkeimpiin vuosiin.
Kokoelman tuorein tulokas, myrskyävällä merellä keikkuvaa venettä kuvaava Anna Retulaisen työ taas tuo katsojalle mieleen Euroopan pakolaiskriisin.
Kysymys onko Suomen Pankin tehtävä ostaa julkisilla varoilla taidetta saa pääjohtajan kulmat kohoamaan.
– Kyse on muutamasta kymmenestä tuhannesta eurosta vuodessa. Emme hanki töitä rehvastellaksemme, vaan koemme, että meillä on oma sivistysvelvollisuutemme, Liikanen sanoo.
Kaksi kautta pankin pääjohtajana istunut Erkki Liikanen jättää pankin tehtävät ensi kesänä. Iso osa Liikasen kaudesta on kulunut finanssikriisin ja sen jälkimaininkien ymmärtämiseen ja hallintaan. Juuri nyt Liikasta huolestuttavat poliittiset epävarmuudet: Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin käynnistämä kauppasota, Syyrian sodan synkistämä Lähi-idän tilanne ja ilmastonmuutos.
Kotimaassa asiat ovat entisen SDP:n konkaripoliitikon ja ex-valtiovarainministerin mielestä sen sijaan ”paremmin kuin pitkään aikaan”, vaikka julkisen talouden paineet eivät ole hellittäneetkään.
– Sillä, mitä tehdään, on merkitystä, Liikanen sanoo ja huomauttaa, että esimerkiksi kilpailukyvyn parannus saatiin aikaan yhteisesti sopien. Kilpailukykysopimus sekä tuottavuuden paraneminen ovat puolestaan laskeneet yksikkötyökustannuksia. Suomen vienti vetää ja työllisyysaste on parantunut.
– Myös eläkeuudistus on jäänyt turhan vähälle huomiolle, vaikka sillä on ollut todellisia positiivisia vaikutuksia pitkällä aikavälillä.
Erkki Liikanen nostaa kädet rinnanpäälle puuskaan kuvausta varten ja huomaa äkkiä, että ”nehän menivät nyt aivan kuin Sirkka Hämäläisellä tuossa muotokuvassa”.
Liikanen viittaa entisen pääjohtajan Sirkka Hämäläisestä tehtyyn muotokuvaan, jonka on maalannut Marjatta Tapiola. Liikasen edeltäjän, Matti Vanhalan muotokuva taas on taiteilija Markku Kolehmaisen käsialaa.
Entä kuka taiteilija saa maalattavakseen eläkkeelle siirtyvän pääjohtajan? Ensimmäistä kertaa haastattelun aikana Liikanen hieman kiertelee ja kaartelee sanoessaan, ettei tiedä vielä ”vaikka päättää se varmaan pian pitäisi, ettei mies ehdi muuttua liikaa”.
– Täytyisi istua niin pitkään paikoillaan, hän puolustautuu.
Sitä ennen Liikanen isännöi kuitenkin vielä kerran pankin avoimien ovien päivää, jolloin yleisö pääsee tutustumaan Suomen Pankin taidekokoelmiin. Toukokuussa pankin ekonomisteista, it-ammattilaisista, vahtimestareista, riskienhallinnan asiantuntijoista ja rahapolitiikan tutkijoista kuoriutuu taideoppaita, jotka johdattavat kiinnostuneet pankin kokoelmien äärelle.
[rev_slider alias=”liikanen-03″][/rev_slider]
Suomen Pankin pääjohtajan virka tulee avoimeksi 12. heinäkuuta. Pankki julkaisi 25. maaliskuuta Helsingin Sanomissa työnhakuilmoituksen, missä pääjohtajan tehtävään valittavalta odotetaan perehtyneisyyttä rahatalouteen ja rahoitustoimintaan sekä muun muassa itsenäistä päätöksentekokykyä, kykyä toimia ulkopuolisten sidosryhmien kanssa ja taitoa johtaa asiantuntijaorganisaatiota.
Kiinnostusta taiteeseen ilmoituksessa ei vaadita. Olisikohan pitänyt?