Tällainen on härski hautajaishuijaus korona-Espanjassa

Espanjan koruttomat koronahautajaiset voivat tulla oikeaa hintaa kalliimmaksi.

Suurimmalla osalla espanjalaisista on hautausvakuutus, joka kattaa tarvittavat hautajaiskulut. Hautausvakuutus on Espanjan toiseksi myydyin vakuutus ajoneuvovakuutuksen jälkeen.

Hautaustoiminta on suurta bisnestä Espanjassa. Vuonna 2018 sektorin kokonaisliikevaihto oli yli 1,5 miljardia euroa.
Suurimmat hautaustoimistot ovat pörssissä, takoakseen osakkeenomistajille hyvät tulot. Espanjan 1300 hautaustoimistosta yli miljoonan euron vuotuiseen liikevaihtoon yltää peräti 80 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suurilla hautaustoimistoilla on yksinoikeussopimukset sairaaloiden ja hoivakotien kanssa. Hautajaisten keskihinta Espanjassa on 3 500 euroa, kalleinta Barcelonassa 6 400 euroa ja halvinta Cuencassa 2 200 euroa. Hautausalalla ei lamaa tunneta, eikä asiakkaista ole koskaan puutetta.

Koronaepidemian aikana on käynyt ilmi, että jotkut hautaustoimistot ovat tarkoituksella kasvattaneet laskutusta laskuttamalla palveluista, jotka epidemian vuoksi ovat kuitenkin kiellettyjä, kuten vainajan ehostaminen tai ruumiinvalvojaiset, joissa vainajan omaiset ja läheiset voivat surra arkun äärellä ennen hautaamista. Ruumiinvalvojaisilla on tärkeä jalansijan espanjalaisessa kulttuurissa. Nyt siis vainajien omaiset saattavat maksaa palveluista, joita ei ole oikeasti tapahtunut.

Fuusio jäihin

Julkisuuteen on tullut niin paljon väärinkäytöksiä, että maan hallitus on joutunut puuttumaan niihin: hautajaisten hintoja ei saa korottaa poikkeustilan vallitessa. Kanteluiden vuoksi suunnitteilla oleva merkittävä hautausalanfuusio on myös jouduttu laittamaan jäihin viranomaistutkimuksen ajaksi.

Toteutuessaan tuloksena olisi yli 60 krematoriota, 400 hautaustoimistoa ja 42 hautausmaata omistava konserni, joka vuodessa järjestäisi yli 70 000 hautausta. Vertailun vuoksi mainittakoon, että 2018 Espanjassa kuoli 427 721 henkilöä.

Espanjassa hautajaiset toimitetaan yleensä 1–2 päivän kuluttua kuolemasta. Polttohautaus on yleistynyt Espanjassa sen jälkeen, kun katolinen kirkko salli sen 1963. Niin sanottu kennohautaus on kuitenkin edelleen se perinteisin hautausmuoto.

Poimintoja videosisällöistämme

Kennohaudoissa hautapaikat ovat suorakulmion muotoisia kammioita. Kammion päässä on aukko, josta arkku laitetaan sisälle. Aukko muurataan sittemmin umpeen. Kennohaudat ovat riveissä kerroksittain, joita voi olla viisikin.
Espanjassa hautapaikan hallinta-aika on yleensä viisi vuotta, aikaa voi jatkaa lisämaksusta.

Koronakuolemia mahdollisesti 40 000

Tätä kirjoittaessa Espanjassa on raportoitu yli 22 000 koronakuolemaa. Hallituksen viralliset luvut ovat viime aikoina kuitenkin joutuneet epäilyn kohteeksi.

Monet asiantuntijat, muun muassa Espanjan hautaustoimistojen liitto, uskovat todellisen kuolinluvun olevan suurempi, jopa kaksinkertainen.

Esimerkiksi Madridissa, Kataloniassa ja Navarrassa on virallisiin kuolintilastoihin otettu huomioon vain sairaalassa koronaan kuolleet, eikä esimerkiksi kotona tai hoivakodissa menehtyneet.

WhatsAppin välityksellä

Koronaepidemian runtelemassa Espanjassa hautajaisista on tullut karuja sanan täydessä merkityksessä; ruumisauton vierellä pappi lukee vainajan nimen ja siunaa, samalla kun etäällä määräysten mukaisesti maksimissaan kolme henkilöä saa seurata alle kymmenen minuuttia kestävää tilaisuutta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vainajan muut läheiset seuraavat tilaisuutta Skypen tai WhatsAppin välityksellä.
Ei osanottohalauksia. Ei poskisuudelmia. Ei hautajaiskukkia.

Espanjassa hautajaiset eivät enää ole vainajansa näköisiä.

Timo Kauppinen

Mainos