– Olen pikkuisen Alex-myönteinen, kokoomuksen kunniapuheenjohtaja, ministeri Ilkka Suominen sanoi Talouselämän haastattelussa.
Kokoomuksen puoluekokous äänestää puheenjohtajasta lauantaina. Puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubbin ja sisäministeri Petteri Orpon lisäksi ehdolla on kansanedustaja Elina Lepomäki.
Suominen lupaa kuitenkin kunnioittaa puoluekokouksen päätöstä ja antaa tukensa uudelle puheenjohtajalle.
Suuri osa Stubbiin kohdistuvasta kritiikistä perustuu Suomisen mielestä toisarvoisiin seikkoihin.
– Nykyinen gallupkannatus on ihan meidän peruskannatus, Suominen sanoo.
Suomisen mielestä Stubb on tehnyt myös virheitä muun muassa antaessaan ymmärtää, että menoleikkaukset olisivat erityisesti kokoomuslaista politiikkaa, vaikka ne ovat koko hallituksen yhteistä reaalipolitiikkaa.
Suominen moittii pääministeri Juha Sipilää (kesk.) siitä, ettei tämä ole tukenut koulutusleikkausten vuoksi tulilinjalle joutunutta opetusministeri Sanni Grahn-Laasosta (kok.).
– Kertaakaan ei pääministeri tullut sanomaan, että hei, tämä on hallituksen päätös – ja minusta se on halveksittavaa. Kyllä pääministerin pitäisi olla solidaarinen ministereilleen, Suominen tuhahtaa.