Kahden euron tuntipalkkaa oppisopimuskoulutettaville kampaamossaan maksanut yrittäjä Katri-Leena Koivula sanoo Iltalehdelle, ettei kukaan ollut etukäteen neuvotellut tai kyseenalaistanut korvausta. Hän sanoo, ettei ole yrittänyt harhauttaa ketään.
Hänen mukaansa palkasta oli sovittu yhdessä oppisopimuksista vastaavan koulutustarkastajan kanssa. Palkka oli ollut sama useita vuosia.
Kuusi Hiustropiikki-kampaamon oppisopimuskoulutettavaa otti asiasta yhteyttä Palvelualojen ammattiliiton PAMin Kouvolan toimistoon tammikuussa. Nyt PAM on riitauttanut asian.
Koivula kertoo saaneensa tiedon riitauttamisesta huhtikuun alkupuolella. Yrittäjä ei usko, että hänelle tulee asiasta mitään seurauksia.
Asia nousi julkisuuteen, kun koulutettavat kertoivat asiasta PAM-lehdessä perjantaina.
”Oppisopimuskoulutettavat ovat väliinputoajia. Toisin kuin ammattikoululaiset, he eivät saa opintotukea tai voi nostaa opintolainaa. Yrittäjän tehtävä ei kuitenkaan ole maksaa opiskelijoiden koulutusta”, Koivula perustelee palkkaa.
Hänen mukaansa palkka on alhainen, koska koulutuksen alussa koulutettava ei ehdi palvella kuin yhdestä kahteen asiakasta päivässä. Silloinkin tämä tarvitsee toisen työntekijän ohjausta.
”Taloustilanne on tiukka. Jokainen työntekijä tekee kassaan oman palkkansa.”
Koivulan mukaan opiskelijalle ei voi maksaa enempää, kuin mitä hän tuottaa.
Kampaamo sai Kouvolan seudun ammattiopistolta 150 euroa kuussa koulutuskorvausta kunkin oppisopimuskoulutettavan kouluttamiseen. Rahaa ei käytetty suoraan palkkaukseen, koska sitä ei Koivulan mukaan ole tarkoitettu siihen.
Koulutuskorvaus myönnetään niiden kulujen korvaamiseen, joita koulutettavien ohjaamisesta yritykselle koituu. Koivulan mukaan korvaus ei kata edes kaikkia kuluja.
Vuoden yrittäjäksikin Kouvolassa valitun Koivulan mukaan PAM on yrittänyt leimata häntä pahaksi. Myös sosiaalisen median kommentointi on ollut rankkaa. Koivula kertoo, että ihmisiä on esimerkiksi kehotettu boikotoimaan hänen yritystään.