Talsa: Pankkiautomaatteja nostettu tyhjiksi itärajan lähellä

Nosto-automaateista saa käteistä venäläisillä China UnionPay -korteilla.
Nosto-käteisautomaatti Helsingissä. LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN
Nosto-käteisautomaatti Helsingissä. LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN

Taloussanomat kertoo käteisen loppuneen viime aikoina Nosto-automaateista etenkin itärajan rajanylityspaikkojen läheisissä kunnissa.

– Ikävä kyllä pitää paikkansa. Automaattien tyhjentyminen kaakon kulmalla on ollut trendi heinäkuun puolivälin paikkeilta lähtien, eli sen jälkeen kun raja aukesi, kertoo Nosto-automaateista vastaavan Nokas CMS Oy:n maajohtaja Risto Lepo kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Volyymit ovat kasvaneet liikekannallepanon jälkeen, samalla kun Venäjältä tulijoiden määrä on kasvanut.

Nyt trendi on laajentunut myös kauemmas itärajasta. Yhtiöllä ei Lepon mukaan ole resursseja täyttää automaatteja päivittäin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tämä on levinnyt myös länteen päin, ja tätä on nähty myös Helsingissä ja Lapissakin, Lepo kertoo.

Ongelma koskee ainoastaan Nosto-automaatteja, sillä niistä voi nostaa rahaa myös venäläispankkien myöntämillä China UnionPay -korteilla. Korttien käytön voisi estää vain mikäli EU sanktioisi kaikki Venäjän pankit.

– Toinen keino on sitten laittaa raja kiinni, että saataisiin tämä hamstraaminen loppumaan. Muuten ollaan valitettavasti aika kädettömiä.

Mainos