”Tämä on aivan liikaa” – sähkölaskusta jo 45 prosenttia veroa

Kansanedustaja Pia Kauman mielestä kaukolämpöön siirtymistä voisi tukea.

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauman mukaan omakotiasujien sähkölaskusta jo 45 prosenttia on veroja, eli sähköveroa ja arvonlisäveroa.

– Tämä on aivan liikaa, Kauma toteaa Twitteriin jakamassaan Instagram-päivityksessä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän kertoo puineensa asiaa Omakotiliiton edustajan kanssa eduskunnassa. Kauman mukaan maalämpö on osoittautunut monelle hyväksi energiaratkaisuksi.

–  Se säästää luontoa ja rahaa. Alussa investointi on suuri, mutta pitkällä aikavälillä järkevää. Tätä voisi valtio tukea enemmänkin, hän jatkaa.

Myös sähkön nousevat siirtohinnat ovat puhuttaneet viime aikoina. Energiaviraston mukaan jopa kolmannes sähköyhtiöistä nosti hintojaan viime vuonna.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen jätti asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle viime viikolla. Heinonen kysyi, onko hallitus valmis laskemaan sähkön siirtohintaa alentamalla yhtiöiden sallittua tuottoastetta Ruotsin mallin mukaisesti tai vaihtoehtoisesti sitomalla tuottokaton peruskorkoon Omakotiliiton ehdotuksen mukaisesti.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Heinosen mukaan monella alueella sähkön siirtohinnat ovat lähes tuplaantuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja Nousu jatkuu edelleen. Hinnoissa on myös suuria alueellisia eroja.

– Sähköyhtiöiden lähes riskittömän monopolitoiminnan sallittu tuotto on tällä hetkellä suurempaa kuin monessa korkean riskin sijoitustuotteessa. Näin korkeille tuotoille ja samalla koville hinnankorotuksille ei ole perusteita.

Mainos