Sosiaalisessa mediassa kiertää valokuva Tanskan hallituksen libanonilaisissa uutislehdissä julkaisemasta mainoksesta (alla).
Englanniksi ja arabiaksi julkaistussa mainoksessa listataan syitä, joiden perusteella hallitus yrittää vakuuttaa Tanskaan tuloa suunnittelevat siitä, että kohde on huono.
Mainoksessa mainitaan muun muassa Tanskan tuore päätös leikata maahan tuleville pakolaisille myönnettäviä tukia noin 50 prosentilla sekä todetaan myös, ettei tilapäisen oleskeluluvan saavilla ole oikeutta perheenyhdistämiseen ensimmäisen Tanskassa vietetyn vuotensa aikana.
Mainoksessa muistutetaan, että pysyvän oleskeluluvan voi saada aikaisintaan vasta sen jälkeen, kun on asunut maassa viisi vuotta. Silloinkin on täytettävä kielivaatimukset.
”Ennen sitä on olemassa riski siitä, että oleskelulupa mitätöidään”, mainoksessa todetaan.
Mainoksessa kerrotaan myös karkotusprosessin olevan nopea ja mainitaan, että niille turvapaikanhakijoille, joiden hakemukset hylätään, on olemassa erityinen palautuskeskus.
Asiasta uutisoivan Washington Postin mukaan Tanskan integraatioministeri Inger Støjberg on puolustanut kritiikkiä saanutta mainosta Facebook -sivullaan.
”Emme yksinkertaisesti pärjää nykyisen tulijamäärän kanssa”, ministeri kirjoittaa.
Hänen mukaansa sääntelyn kiristämisen lisäksi on tärkeää myös kertoa siitä mahdollisille turvapaikanhakijoille.