Tapahtumien järjestäjät vaativat lisää tukea

Järeämpiä toimia tarvitaan, jotta alan yritykset eivät menisi konkurssiin, arvioi Tapahtumateollisuus ry.

Suomen hallituksen päättämät toimet eivät Tapahtumateollisuus ry:n mielestä riitä pelastamaan alalla toimivia yrityksiä.

Hallitukselta tarvitaan yhdistyksen mukaan enemmän ja järeämpiä toimia, jotta yritykset eivät menisi konkurssiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Finnveran rahoituksen ja yritysten verotilityksiin sekä eläkemaksuihin liittyvien järjestelyjen lisäksi Tapahtumateollisuus ry haluaa valtion korvaavan 75 prosenttia alan lomautettujen työntekijöiden palkasta.

Lomautusaikoihin olisi saatava joustoja, ja yrityksille pitäisi antaa väliaikaisia helpotuksia veroihin ja maksuihin. Joustoja olisi saatava myös erityisesti lomien osalta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tukea tarvitaan yhdistyksen mukaan myös sitten, kun ala alkaa palautua ennalleen. Yhdistys ehdottaa esimerkiksi kotitalousvähennystä vastaavaa kannustinta ja kansainvälisten vientiavustusten lisäämistä.

Tapahtumateollisuus työllistää yhdistyksen mukaan sekä välillisesti että välittömästi kymmeniä tuhansia ihmisiä ja alan liikevaihto pyörii noin miljardissa eurossa.

Tapahtumia ovat muun muassa seminaarit, henkilöstön sisäiset tilaisuudet, yritystapahtumat, kongressit, huippukokoukset, myynti- ja messutapahtumat sekä urheilukilpailut.

Mainos