Tarkkana nettiostoksissa – ”Esimerkiksi akut ovat räjähtäneet”

Viranomaiset kehottavat kuluttajia tarkkaavaisuuteen varsinkin silloin, kun ostoksia tehdään internetissä.

Nykypäivänä väärennökset ja niiden myyntipakkaukset ovat Tullin viranomaisten mukaan niin taidokkaasti tehtyjä, että kuluttajan on vaikea ostohetkellä havaita eroja tuoteväärennöksen ja aidon tuotteen välillä.

Tuoteväärennöksen elektroniikka voi Tullin mukaan kuitenkin pahimmassa tapauksessa vaarantaa kuluttajan turvallisuuden.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ympäri maailmaa tunnetaan useita tapauksia, joissa esimerkiksi matka- tai älypuhelinten akut eivät ole kestäneet lataamista tai käyttöä, ja ne ovat syttyneet palamaan tai räjähtäneet, Tullin tiedotteessa muistutetaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tuoteväärennösten kaupalla aiheutetaan myös vahinkoa valtioiden verotuloille ja työpaikoille, ja niistä saaduilla myyntituloilla rahoitetaan rikollista toimintaa. Tuoteväärennöksen ostaja ei myöskään saa hankkimalleen tuotteelle takuuta.

Tulli kertoi tiistaina pysäyttäneensä Helsinki-Vantaan lentokentällä loppuvuodesta Hongkongista Suomeen lentorahtina saapuneen 2 500 väärennetyn älypuhelimen erän, joka oli tarkoitettu EU-markkinoille.

Erä sisälsi puhelimia Tullin mukaan yli 1,3 miljoonan euron arvosta. Ne on hävitetty jätteenkäsittelylaitoksella Tullin valvonnassa.

Mainos