Historiantutkija professori Martti Häikiö kirjoittaa Facebook-päivityksessään aluevaalien näkökulmasta, josta hänen mielestään ei puhuttu vaalien alla lainkaan.
Hänen mukaansa nyt toteutuu Suomen hallintohistorian suurimpiin kuuluva rakennemuutos, jota voi verrata vain siihen, kun kirkko ja kunta erotettiin toisistaan vuoden 1865 asetuksella. Tuolloin päättäväksi elimeksi säädettiin kuntakokous.
– Nyt noin puolet tai jopa enemmän peruskunnan vastuista siirtyy kunnilta valtiolle. Mitä jää? Millaiseksi muodostuu kunnan vastuu?, Martti Häikiö kysyy.
Hän sanoo pitävänsä pikkukuntien säilymistä hyvänä. Pakkoliitokset ja keskustelu ”sopivasta” kuntien määrästä oli Häikiön mielestä kuolleena syntynyt tulokulma.
– Kunta on asukkaidensa identiteetin kannalta ratkaisevan tärkeä, hän katsoo.
Kuntien lukumäärä ja koko eivät Häikiön mielestä ole ongelmia. Kysymys on identiteetistä, tehtävien jaosta ja rahasta.
– Ihminen tarvitsee juuret, ja ne ovat ”meidän” perheessä, ”meidän” koulussa, ”meidän” joukko-osastossa, ”meidän” työyhteisössä. Viisaat organisaatiot pitävät huolta ylisukupolvisesta yhteenkuuluvuudesta.
Häikiö kirjoittaa häntä arveluttavan, että ”kuntayhteisön sosiaalinen omatunto näivettyy, kun köyhät ja vaivaiset ulkoistetaan kokonaan Kelan ja valtion vastuulle”.
– Kuuluvatko he enää ”meille”, kun uusien ”superkuntien” eli alueiden olisi otettava vastuu valtion varoilla? Lähimmäisistä huolehtiminen – vaivaistalojen, lainajyvästöjen ja ennen kaikkea paikallisseurakuntien lähimmäisenrakkauden arvokas perinne – joutuu koetukselle.