Ruotsin turvallisuuspoliittinen tilannearvio laahaa europarlamentaarikko Gunnar Hökmarkin mielestä Ruotsissa 30 vuotta jäljessä todellisuudesta. Kun Neuvostoliitto hajosi, kylmän sodan aikainen uhka poistui, mutta vanha oppirakennelma jäi hänen mukaansa edelleen jäljelle.
Hän sanoo sotilaiden ja turvallisuuspolitiikan parissa toimineiden poliitikkojen hahmottaneen pitkään maailmaa juuri idän ja lännen välisen vastakkainasettelun kautta.
– Yhtäällä oli aina Neuvostoliitto sosialististen ja vallankumouksellisten liikkeiden taustalla. Toisaalla USA tuki ei-sosialisteja ja ei-vallankumouksellisia, jotka aivan liian usein eivät olleet demokraattisia, mutta globaalissa peliasetelmassa silti liitossa itää ja sosialismia vastaan, keskustaoikeistolaista EPP-ryhmää Euroopan parlamentissa edustava Hökmark kuvailee Svenska Dagbladetissa.
Ruotsin maltillista kokoomusta edustava Hökmark on ollut Euroopan parlamentin jäsen vuodesta 2004 ja toiminut EPP-ryhmän varapuheenjohtajana 2007–2014.
– Vaikka maailmaa olivat sitä ennen leimanneet toiset vastakkainasettelut, yksi kokonainen vallanpitäjien sukupolvi oli oppinut tarkastelemaan maailmaa kylmän sodan silmälasein. Niiden läpi Neuvostoliiton hajoamisesta seurasi lähes automaattisesti se, että myös uhka demokratiaa, vapautta ja alueellista itsenäisyyttä kohtaan katosi. Niin tapahtui myös Ruotsissa, jossa kylmän sodan aikaisen tavanomaisen suursodan uhan poissaolo tulkittiin kaikenlaisten sotien uhan väistymiseksi, Hökmark sanoo.
Hän pitää vaikeana käsittää, kuinka Ruotsissa voitiin 1990-luvun alussa niin ajatella, vaikka juuri silloin alkoivat Jugoslavian hajoamissodat Balkanilla ja Persianlahden sota oli tuoreessa muistissa.
– Ero oli siinä, että sota saattoi nyt syttyä maailmanpaloa synnyttämättä, ja siihen sisältyi tavanomaisen sodan suurentunut riski. Tämä yksinkertainen oppi ei vanhaan oppirakennelmaan kuitenkaan sopinut, Hökmark toteaa.
Miksi silmät eivät auenneet?
Vielä syyskuun 2001 tuhoisien New Yorkin WTC-iskujen jälkeenkin Ruotsin tiedusteluviranomaiset päättelivät Hökmarkin mukaan ”lehtiä lukemalla”, että Ruotsiin ei kohdistu aseellisen hyökkäyksen uhkaa.
– Puhun lehtien lukemisesta, sillä tähän johtopäätökseen ei tultu vaikeasti saavutettavien lähteiden, salaisten tiedustelutietojen tai edistyksellisen analyysin kautta. Kyse oli vain ajan hengen tulkitsemisesta, josta myöhemmin muodostui veruke hitaudelle ja haluttomuudelle antaa todellisuuden sotkea sitä karttaa, jota haluttiin pitää puolustuspolitiikan lähtökohtana, Hökmark sanoo.
– Ei olisi kuitenkaan tarvittu edistynyttä tiedustelutoimintaa sen havaitsemiseksi, että Vladimir Putin tuli valtaan vuonna 2000, aloitti Tsetsenian sodan kaikella raakuudella, vangitutti poliittisia vastustajiaan, sai otteen venäläisistä oligarkeista, otti samanaikaisesti median, elinkeinoelämän ja energiasektorin valvontaansa ja käynnisti laajamittaisen varusteluohjelman, hän toteaa.
Putinin Münchenin turvallisuuskonferenssissa vuonna 2006 pitämästä sotaisasta puheesta, vuoden 2007 tapahtumista Virossa, Georgian sodasta 2008, hyökkäyksestä Ukrainaan 2014 ja lukuisista länteen kohdistuneista kyberhyökkäyksistä huolimatta Ruotsissa on Hökmarkin mukaan vastustettu laajasti maan puolustusmenojen korottamista kohti kahden prosentin tasoa bruttokansantuotteesta.
Ruotsiin voisi hänen mukaansa kohdistua sotilaallinen isku, jonka päämääränä olisi esimerkiksi Gotlannin haltuunotto tai maan pakottaminen poliittisiin myönnytyksiin.
– Siitä huolimatta moni edelleen torjuu kahden prosentin bkt-tavoitteen, joka käytännössä olisi edellytys suorituskykyjen alasajon pysäyttämiselle, vanhan kaluston korvaamiselle, viidentoista menetetyn vuoden kiinni saamiselle ja sille, että kykenemme vastaamaan jatkuvasti kasvavaan uhkatasoon, Hökmark sanoo.
”Sota on jo käynnissä”
Geopoliittisen asetelman muutos on Gunnar Hökmarkin mielestä johtanut siihen, että Ruotsiin kohdistuu aiempaa moniulotteisempi uhka.
– Kyse on sodankäynnistä, joka on jo monin tavoin käynnissä – disinformaatiosta ja korruption rahoittamiseksi tapahtuvasta rahanpesusta rikollisuuteen ja kumoukselliseen toimintaan. Sotilaallisia provokaatioita Itämerellä ja ilmassa tapahtuu yhä enemmän. Niin myös suuria invaasioharjoituksia, joiden tarkoituksena on osoittaa voimaa ja synnyttää pelkoa. Horjuttamista ja poliittista vaikuttamista. Sota Ukrainassa jatkuu kaikessa julmuudessaan, Syyriassa ollaan osallisina tavalla, joka yhdistyy presidentti al-Assadin hirmuhallintoon, Hökmark sanoo.
Itämerellä Venäjä pyrkii hänen mukaansa yhä voimakkaammin hallitsemaan sekä merta että ilmatilaa. Taannoinen Kertšinsalmen välikohtaus, jonka seurauksena joukko Ukrainan asevoimien sotilaita joutui Venäjän vangitsemiksi, voisi hänen mielestään tapahtua jossakin toisessa muodossa – esimerkiksi poliisioperaatioksi naamioituna – myös täällä. Siksi muun muassa laivaväyliä, satamia ja kaupunkeja olisi kyettävä suojaamaan nykyistä paremmin.
– Tärkeä seuraus tästä on se, että Ruotsilla on oltava Itämerellä vahva ja tuntuvasti nykyistä suurempi kyky toimia Itämerellä, Hökmark arvioi.
Hän kehottaa panostamaan etenkin sukellusveneisiin ja pinta-aluksiin, joiden jatkuvaa läsnäoloa Itämerellä hän pitää erityisen keskeisenä. Merivoimien suorituskykyjä on hänen mukaansa vahvistettava, ilmavoimien Gripen-hävittäjien määrää lisättävä. Maavoimille hän esittää uusia prikaateja, panssarivoimaa ja ohjuksia.
– Ruotsin puolustus vaatii kylmän sodan oppirakennelmasta poikkeavaa tasapainoa. Puolustuksen on perustuttava uhkiin, jotka ovat monella tasolla epätavanomaisia ja monin paikoin Ruotsin rajojen sisällä. Puolustamme ensi sijassa itsemääräämisoikeuttamme, emme aluettamme, Hökmark painottaa.