Tehy vaatii veronkevennyksiä ja palkankorotuksia

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn mukaan ostovoiman kehitys on turvattava ensi vuonna sekä verokevennysten että palkankorotusten avulla.

Tehy vaatii budjettiriihessä ostovoimaa lisääviä päätöksiä sekä perhevapaauudistusta. Järjestön mukaan muun muassa kilpailukykysopimuksessa sovittu työttömyysvakuutus- ja työeläkemaksun korotus on kompensoitava tuloveron kevennyksellä. Sen suuruus voisi Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalon mukaan olla 200–300 miljoonaa euroa ja se olisi kohdennettava pieni- ja keskituloisille.

Tehy kertoo tiedotteessaan yhtyvänsä myös STTK:n aiemmin tällä viikolla esittämään näkemykseen, että kevennyksistä aiheutuvat kustannukset on kompensoitava täysimääräisinä kunnille.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ostovoiman parantamisessa on verokevennysten lisäksi selkeä tarve myös palkankorotuksille, Vesivalo toteaa

Tehy toivoo perhevapaauudistuksen etenevän budjettiriihessä. Tehystä huomautetaan, että miehet käyttävät Suomessa vanhempainvapaapäivistä alle 10 prosenttia, kun esimerkiksi Ruotsissa vastaava isien osuus on noin neljännes.

Tehyn keväällä teettämän Työelämän tasa-arvon tulevaisuus -kyselyn mukaan etenkin nuorilla miehillä on myönteisiä näkemyksiä perhevapaista. Alle 30-vuotiaista toistaiseksi lapsettomista miehistä yli puolet (58 prosenttia) pitää vähintään todennäköisenä, että voisi käyttää perhevapaita yhtä paljon kuin äiti, jos tämä olisi taloudellisesti mahdollista.

Mainos