Tehy on tehnyt osastonhoitajille, luottamusmiehille ja ylihoitajille kyselyn, josta Tehyn mukaan käy ilmi, että juustohöylä-menetelmä ei saa aikaan todellisia säästöjä.
Tehyn asiantuntija Eve Beckerin mukaan säästötoimenpiteet pitäisi suunnitella kokonaisuutena.
– Vaikka ulospäin näyttää siltä, että yhdessä kohti on saatu aikaan säästöjä niin toisella osa-alueella kustannukset kasvavat, Becker kertoo Tehyn tiedotteessa.
Säästötoimenpiteiden aiheuttamat menonlisäykset voivat Tehyn mukaan näkyä muun muassa sairaslomien lisääntymisenä, vuokratyövoiman käyttönä ja lisäresurssien palkkaamisena.
Becker on lisäksi huolissaan henkilöstön jaksamisesta säästöpaineiden alla. Juustohöylän sijaan kunnissa pitäisi hänen mielestään saada aikaan prosesseja, joiden avulla kehitetään hoidon tuloksellisuutta.
– Pitää tavoitella hyvää esimiestyötä, sujuvia työprosesseja ja toimivia hoitoketjuja. Lisäksi olemassa olevaa osaamista on hyödynnettävä tehokkaasti. Työntekijät on otettava mukaan säästöjen suunnitteluun, sillä heillä on usein paras tieto käytännön toimista.